Hanke Kehittämishanke - 355549 Kestävät linnoitukset Cursor Oy - 30.04.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Linnoitusalueiden virkistys- ja matkailukäytön kehittäminen on siirtynyt uuteen vaiheeseen Kyminlinnan linnoitusalueen siirryttyä virallisesti Kotkan kaupungin omistukseen 23.7.2025. Kaupungin tavoitteena on avata Kyminlinna vähitellen kaupunkilaisten, matkailijoiden ja kulttuuritapahtumien käyttöön. Kaupunki on varautunut vuosittain noin 200 000 euron ylläpitokustannuksiin ja hakee aktiivisesti rahoitusta alueen kehittämiseksi. Kaupan myötä myös alueellinen Haminan ja Kyminlinnan linnoitusten yhteiskehittäminen tuli mahdolliseksi. Kotkan kaupungin lisäksi myös Haminan kaupungilla on tarve saada sidottua oma Haminan linnoituksen kehittämistyö muuhun alueelliseen, kansalliseen ja kansainväliseen linnoituskaupunkien ja –kohteiden väliseen yhteistyöhön. Alueellisella palvelukokonaisuuksien tarvekartoituksella ja suunnittelulla saadaan aikaan vaikuttavampia matkailukokonaisuuksia ja matkailijoille kiinnostavampaa palvelutarjontaa. Linnoituksien kehittäminen vastuullisiksi virkistys- ja matkailukohteiksi on kehittämistyössä uusi näkökulma, jota ei jo tehdyistä selvityksistä ja kartoituksista löydy. Kestävät linnoitukset -hanke vastaakin molempien kaupunkien tarpeisiin kehittää linnoituksista vastuullisen matkailun kohteet ja virkistysalueet. Tavoitteena on: - Molempien linnoitusten kehittäminen vastuullisiksi virkistys- ja matkailukohteiksi. - Strategisen kehittämis- ja rahoitussuunnitelman laatiminen Kyminlinnan ja Haminan linnoituskokonaisuudelle. - Vastuullisen ja taloudellisesti kestävän matkailun ja vierailukokemuksen suunnitelmat linnoituksille. - Alueellisten, kansallisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen vahvistaminen. - Matkailijadatan hyödyntäminen kehittämisen pohjana – tiedolla johtaminen. - Kestävät linnoitukset - yhteisen matkailutuotteen kehittäminen monitoimijaisena, osallistavana yhteistyönä. - Matkailun kestävyysajattelun (ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys) huomiointi matkailutuotteiden suunnittelussa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 355549 Loppumispäivämäärä 30.04.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Ulompi kaupunkialue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kulttuuri, kulttuuriperintö Kulttuuriperintö Matkailu Reitistö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta KOTKA Kokonaisrahoitus 217 490,67 € Julkinen rahoitus 217 490,67 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 217 490,67 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 93 520,99 € Valtio: 123 969,68 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Hankkeesta muualla https://www.cursor.fi/etusivu/kehittamishankkeet Jaa: