Hanke Kehittämishanke - 84262 Kiertoasuomesta.fi – kiertotalousmarkkinapaikan pilotti Pirkanmaalle Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry 01.11.2018 - 19.05.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kiertotalouden kehittyminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia monipuoliselle liiketoiminnalle. Pirkanmaalle ja etenkin Tampereen seudulle on syntymässä paljon uutta biomassan kysyntää. Alue on valtakunnan mittakaavassakin poikkeuksellinen uudistuvan bio-kiertotalouden keskittymä. Samaan aikaan maataloudessa on runsaasti sivuvirtoja ja materiaaleja, joille ei ole syntynyt markkinoita tai toimivaa tapaa löytää ostajia. Lisäksi osalla tiloista lantaa syntyy liikaa suhteessa levityspinta-alaan. Tarve raaka-aineen hankintaan esimerkiksi ECO3 alueelle biokaasun tuotantoon tai kierrätyslannoitteiksi on kasvamassa, ostajat ja investoijat eivät kuitenkaan löydä aidosti markkinoilta saatavilla olevia materiaaleja. Maataloudella on puolestaan pahoja kannattavuusongelmia, jotka vaativat uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Pilotissa luodaan ensimmäinen toimiva versio kiertotalousmarkkinapaikasta, jonka avulla viljelijä pystyy tuomaan markkinoille maatalousbiomassaa esimerkiksi nurmi- ja olkibiomassaa sekä eläinten lantaa. Samalla potentiaaliset ostajat löytävät tarvitsemaansa raaka-ainetta. Kiertoasuomesta.fi portaali olisi kiertotalousmateriaalien lisääntyvän käytön uudenlainen apuväline, joka kehittää ja luo uusia markkinoita ensin Tampereen seudulla Pirkanmaalla ja myöhemmin koko Suomessa ja toimii esimerkkinä myös kansainvälisesti sekä tuottaa erilaisille yrittäjille uusia bio- ja kiertotalouden liiketoimintamahdollisuuksia ja mahdollistaa kiertotalousmallien kehittymisen. Maakunnan ravinnekierrot olisivat entistä kestävämpiä samalla kun ne parantavat alueen kilpailukykyä. Hankkeessa suunnitellaan ja perustetaan luultavasti maailman ensimmäinen maatalousperusteisten kiertotalousmateriaalien internetmarkkinapaikka, kiertoasuomesta.fi. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 84262 Aloituspäivämäärä 01.11.2018 Loppumispäivämäärä 19.05.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Biotalous Kiertotalous Ravinteiden kierrätys bioenergia innovaatio/kokeilu jäte kierrätys maatalous markkinointi uudet palvelut Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kantri ry Toteutuskunta NOKIA Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: