Hanke Kehittämishanke - 50047 Kirkonkylät palvelukeskuksina Kehittämisyhdistys Mansikka ry 01.10.2017 - 03.12.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Maaseudun kirkonkylien ja taajamien elinvoimaisuuden, palvelujen, osallisuuden ja yhteisöllisyyden säilymiseen ja kehittämiseen tarvitaan uudenlaisia toimintamalleja ja erilaisia kumppanuuksia. Eri sektoreiden välisten kumppanuuksien syntyminen ja kehittäminen edellyttävät asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamista, keskustelua, yhteistyötä ja sitä kautta syntyvää keskinäistä luottamusta ja tasa-arvoa. Kirkonkylät palvelukeskuksina -hankkeen tavoitteena on: 1) Asukkaiden yhteisen tahtotilan syntyminen elinympäristön ja uusyhteisöllisyyden kehittämiseen. 2) Asenteiden muokkaaminen myönteisemmäksi asukasosallisuuteen ja rakennemuutoksiin. 3) Synnyttää kumppanuuksia kehittämällä uudenlaisia palvelutuotannon muotoja ja vahvistaa ja kehittää olemassa olevaa palvelutarjontaa. 4) Saada tyhjiä ja vajaakäyttöisiä tiloja hyötykäyttöön uudenlaisten toimintatapojen kautta. 5) Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden vahvistaminen, jotka ovat merkittäviä elinvoiman osatekijöitä. 6) Säilyttää ja kehittää maaseututaajamien/kirkonkylien elinvoimaisuutta. Vastata sote- ja maakuntauudistuksen haasteisiin maaseudulla. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 50047 Aloituspäivämäärä 01.10.2017 Loppumispäivämäärä 03.12.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat uudet palvelut verkostot yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Toteutuskunta SUONENJOKI Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: