Hanke Kehittämishanke - 38929 KIVEN SISÄSSÄ 50 VUOTTA – GYLTÖN LINNAKE Turun Rannikkotykistörykmentin Perinneyhdistys ry 15.03.2017 - 06.03.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Korppoon pääsaaren eteläosaan Gyltön saarelle perustettiin rannikkotykistön linnake 1960-luvun lopulla. Sen toiminta Korppoossa on näkynyt lähinnä sotaväen läsnäolona ja se on vilkastuttanut monin tavoin saaristokunnan kylänraittia. Sen enempää linnakkeesta ei juuri ole ollut tietoa tarjolla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana linnaketta on ajettu alas, ja toiminta siellä on hiljentynyt murto-osaan entisestä. Gyltöstä laadittavan näyttelyn avulla hankkeen toteuttaja esittelee tekstein, kuvin ja osin esineistön kautta Gyltön linnakkeen 50 vuotista historiaa. Tavoitteena on avata linnakkeen eri rooleja saaristossa niin maanpuolustuksellisena komponenttina, osana yhteiskuntaa ja kasvuympäristöä, kuin myös saaristokulttuuria. Gyltöllä on ollut suuri merkitys kunnan toiminnassa, ja nyt linnakkeesta on mahdollista kertoa jo enemmän julkisuuteen. Näyttely kuvaa vuorovaikutusta kunnan ja valtiollisen elimen välillä, rakennusprosessia ja siihen johtaneita tekijöitä, sekä kertoo linnakkeen elämästä ja työnteosta suljetulla sotilasalueella niin sotilaiden kuin siviilien kannalta katsottuna. Näyttely on suunnattu kuntalaisille, matkailijoille, historian ja maanpuolustuksen harrastajille, matkailuyrittäjille ja kunnalliselle sektorille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 38929 Aloituspäivämäärä 15.03.2017 Loppumispäivämäärä 06.03.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri matkailu Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä I Samma Båt - Samassa veneessä rf ry Toteutuskunta PARAINEN Tukiprosentti: 90,00 % Jaa: