Julkinen hankekuvaus
Hankkeen tarkoituksena on nostaa esille Lohjan kaupungin ainutlaatuinen kaivos- ja louhoshistoria, jääkauden jäljet sekä näihin liittyvä kivilajisto. Kevyen liikenteen reitistö, jonka varrella ainutlaatuiset kohteet ovat, on jo olemassa. Lohjalla on nimittäin rantaraitti ja polkuverkosto Lohjanharjulla. Reitistön varrella on Tytyrin ja Ojamon kalkkikivikaivokset, Ojamon rautamalmikaivos sekä kivilouhoksia Hiidensalmessa, Kiviniemessä, Pitkäniemessä sekä Liessaaressa. Kohteita on yhteensä kahdeksan. Lohja on harvinainen kaivoskaupunki, jossa toiminta alkoi jo 1500-luvun puolivälissä Ojamolla malmin kaivamisella. Samaisen rantaraitin varrella on myös Porlan entinen kalanviljelylaitos, jonka perinnebiotooppi on ainutlaatuinen harvinaisine lajeineen. Lisäksi on useita rantakohteita, jotka ovat suojeltuja. Liessaaren luontopolku yhdistyy suoraan rantaraittiin. Kyseinen rantaraitti liittyy katuverkoston kautta Lohjanharjulla olevaan ulkoiluverkostoon. Harjulla on mm. Neitsytlinnan rauhoitettu alue, jolla sijaitsee geologisesti erikoinen moreenimuodostuma . Lohjalla on näkyvissä jääkauden jälkiä, kuten muinaisrantoja: Ancylus-järven ja Litorinameren rantoja. Lohjanharju itsessään on jääkauden muistomerkki, joka on ainutlaatuinen reunamuodostuma Euroopassa. Maastossa on myös siirtolohkareita, joihin liittyy kansanperinteen tarinoita jättiläisineen. Polkuverkosto yhdistää kaivoshistorian, järviluonnon ja jääkauden muistomerkit. Hankkeen tuloksena on maastossa olevat taulut, joiden QR-koodista saa auki kohteen tiedot. Lisäksi aineisto on haettavissa Lohjan kaupungin internet-sivuilta. Näin Lohjan oppaat, koululaiset, opiskelijat, kuntalaiset ja matkailijat voivat tutustua rantaraitin ja harjun retkillään paikalliseen kaivoshistoriaan, geologiaan sekä jääkauden vaiheisiin. Hanke käsittää Kaivostaival-, Kivilajikierros- ja Jääkauden jäljillä -osiot, Siitä tehdään suppea, kännykässä toimiva gps-aineisto ja oppaille sekä asiantuntijoille laajahko versio.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Hankenumero
107678
Aloituspäivämäärä
31.10.2019
Loppumispäivämäärä
10.01.2024
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Toimenpide
Kehittämishanke
Alatoimenpide
7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili