Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 121403 Koiraharrastusmahdollisuuksien kehittämishanke TVA Pori ry 01.05.2020 - 22.04.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Koiraharrastus on alati kasvava harrastusmuoto, jossa ohjaajan ikä tai sosiaalinen tausta/asema eivät ole merkitseviä. Koiraharrastuksessa koira on keskiössä, mutta suurimmassa osassa lajeista ihminen on vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin koira. Koiraharrastus lisää vahvasti yhteisöllisyyttä harrastajien keskuudessa ja parantaa yleistä koirakuria. TVA Pori ry:n Touhuhallin harrastusolosuhteiden parannushankkeen päätavoite on parantaa satakuntalaisten koiraharrastajien harrastusmahdollisuuksia sekä olosuhteita. Hankkeen tavoitteena on myös mahdollistaa harrastustoiminnan aktiivinen kehittyminen ja jatkuminen Satakunnassa. Hankkeen avulla TVA Pori ry uusii omistamansa hallikiinteistön pohjamateriaalin turvalliseksi ja harrastustoimintaa paremmin tukevaksi sekä korjaa toimistokontin. Hallia käyttää TVA Pori ry:n 250 jäsenen lisäksi alueen muut koiraseurat, yksityishenkilöt sekä alan yrittäjät. Hallin pohjana toimii tällä hetkellä tekonurmi, joka on täytetty hiekalla. Tekonurmi on elinkaarensa päässä ja sen uusiminen on ennen kaikkea turvallisuuskysymys. Hankkeen aikana vanha matto poistetaan hallista ja sen tilalle asennetaan uusi tekonurmi, joka täytetään kumirouheella (kierrätysmateriaali). Kumirouheen ominaisuudet vastaavat nykypäivän vaatimuksia. Tekonurmi kumirouheella on erittäin paljon käytetty materiaali mm. urheilukentillä, joissa sen ominaisuudet on havaittu erinomaisiksi. Toimistokontin eristeet, sisäpinnat ja sähköt uusitaan. Toimistokontin eristeet ovat kastuneet ennen halliin siirtoa ja sen seurauksena homehtuneet. Sähköt ovat vanhat ja vaativat korjausta turvallisuussyistä. Pohjan uusiminen edesauttaa harrastustoiminnan lisäksi alueen koirakilpailutoiminnan kehittymistä. Tällä hetkellä TVA Pori ry:n halli on Satakunnan suurin sisähalli (1200m2) ja täyttää kaikkien kentällä suoritettavien koirakilpailulajien koirakilpailuiden edellyttämät tilavaatimukset. Lisätietoja TVA Pori ry Heidi Särkipaju sihteeri www.tvapori.fi Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 121403 Aloituspäivämäärä 01.05.2020 Loppumispäivämäärä 22.04.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Karhuseutu ry Toteutuskunta PORI Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: