Hanke
Investointihanke - 344325

Koljun pienvenesataman lähisaarten virkistyskäytön ja monimuotoisuuden edistäminen

Halosenlahden kyläyhdistys ry

- 31.10.2026

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Halosenlahden perukassa sijaisteva Koljun pienvenesatama (myöh. satama) on merkittävä paikka meri- ja veneilykulttuurin vaalimisessa sekä elintärkeä kalastuselinkeinolle. Satama-alue palvelee myös veneettömiä asukkaita tarjoten kaikille avoimen grillikodan ja alueen ainoan helposti saavutettavan uimapaikan. Runsas linnusto, mukaan lukien monet pesivät ja ruokailevat lajit sekä muuttoaikana vierailevat linnut, tekevät Halosenlahdesta lintuharrastajien paratiisin, minkä lisäksi kaukaisimmat saaret toimivat vesilintujen metsästäjien tukikohtina metsästyskaudella. Kesäisin Halosenlahdella on vilkas pienvene- ja kanoottiliikenne. Sen saaret olivat aiemmin suosittuja retkikohteita, mutta maannousun aiheuttama pusikoituminen on vaikeuttanut niihin pääsyä, heikentänyt viihtyisyyttä sekä heikentänyt monien lintujen ja uhanalaisten tai silmälläpidettävien kasvien elinoloja. Tavoitteena on poistaa pusikkoa ELY-keskuksen suositusten mukaan sellaisista saarista, joissa on havaittu uhanalaisia tai silmälläpidettäviä kasveja tai joissa lintujen pesinnän onnistuminen vaatii puuston poistoa. Tavoitteena on myös avata saariin rantautumisalueita, joihin pääsee kesällä sotuveneellä tai kanootilla ja talvella hiihtämällä tai kävelemällä retkeilemään ja viettämään aikaa luonnossa. Lisäksi erillisellä hakemuksella haetaan avustusta Koljun sataman lähisaarten viiden tulistelupaikkan ja niiden infotaulujen rakentamiseen sekä kahden kanootin hankintaan retkeilijöiden käyttöön. Pusikoiden poisto, kasaaminen ja polttaminen kahdeksasta Koljun sataman lähisaaresta tehdään osin ostopalveluna, osin talkootyönä.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

344325

Loppumispäivämäärä

31.10.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Kaupungin kehysalue

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Pienhankkeena toteutettava ympäristö- ja ilmastoinvestointi

Toimenpiteen tyyppi

Pienhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Pienhankkeena toteutettava ympäristö- ja ilmastoinvestointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt