Hanke Investointihanke - 277765 Kostamon kylätalon käytön monipuolistaminen Kostamon Kyläseura ry - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoite on parantaa kylätalon nykyisiä rakenteita ja lisätä ja uusia teknisiä järjestelmiä talon käytettävyyden parantamiseksi ja käyttökauden sekä talon käyttöiän pidentämiseksi. Hankkeessa lisätään saliin ilmalämpöpumppuja, lämmitystä salissa tällä hetkellä ei ole. Salin ikääntyneet loisteputkivalaisimet uusitaan LED-tekniikalla toteutetuiksi. Keittiön lay outia muutetaan käytettävyyden parantamiseksi uusimalla kiintokalusteita ja uusimalla lämpimän käyttöveden varaaja. Kylätalon peltinen vesikate on käyttöikänsä päässä ja talossa on ollut sade- ja sulamisvesivuotoja, joita on korjattu väliaikaisesti. Vesikate on tarkoitus uusia ja asentaa lumiesteet ja vesikourut. Talon ulkomaalaus on arviolta 40 vuoden ikäinen ja on kauttaaltaan huoltomaalattava. Kohderyhmänä on koko kylän väestö vauvasta vaariin. Kylätalolla on tarkoitus järjestää tapahtumia, tilaisuuksia ja toimintaa oman kylän väen lisäksi muualla asuvillekin. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 277765 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kylä Lämmitys Palvelut Saavutettavuus Saavutettavuus Turvallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Pohjoisin Lappi ry Toteutuskunta KEMIJÄRVI Kokonaisrahoitus 103 886,76 € Yksityinen rahoitus 36 360,37 € Julkinen rahoitus 67 526,39 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 67 526,39 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 29 036,34 € Valtio: 24 984,76 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 13 505,29 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 65,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65,00 % Hankkeesta muualla https://kostamonkylaseura.kylille.fi/ Jaa: