Hanke Paikallinen kehittäminen - 313524 Kuha-Suomen Kalaleaderin opintomatkahanke Kantri ry 17.10.2024 - 31.12.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeella mahdollistetaan Kuha-Suomen Kalaleaderin eri toimijoiden verkostoituminen ja opintomatkat Suomessa ja ulkomailla. Sisävesien kalatalouden toimijat, varsinkin yrittäjät, työskentelevät usein pitkiä aikoja yksin, ilman kontakteja muihin toimijoihin. Tämä aiheuttaa paitsi sosiaalisen tyhjiön, myös tiedollista jälkeen jäämistä. Samaan aikaan monia ongelmia ja esimerkiksi teknisiä haasteita on onnistuttu ratkomaan jossain muualla - alan – ja koko maailman muuttuessa nopeasti. Vertaisoppimisen sekä ammatillisen kasvun välineenä verkostoitumisen ja opintomatkojen nähty olevan hyödyllinen toimintatapa. Hankkeessa toteutetaan temaattisia opintomatkoja yhdessä muiden kalaleader-ryhmien kanssa koko Suomen alueelle ja ulkomaille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027 Hankenumero 313524 Aloituspäivämäärä 17.10.2024 Loppumispäivämäärä 31.12.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Paikallinen kehittäminen Alatoimenpide 3.1 Paikallinen kehittäminen Toimenpiteen tyyppi Paikallinen kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Paikalliset kehittämishankkeet Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Kuha-Suomen kalaleader Toteutuskunta PIRKKALA Kokonaisrahoitus 53 650,00 € Julkinen rahoitus 42 920,00 € Tukiprosentti: 80,00 % Jaa: