Hanke
Yleishyödyllinen investointihanke - 200036

Kuivajoen alajuoksun kehittäminen, vaihe 2

Kuivaniemen Osakaskunta

30.04.2022 - 12.01.2024

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Kuivajoen alajuoksun vesistö kärsii yhä voimakkaasti metsäojituksen ja turvetuotannon aiheuttamasta lietteestä ja rehevöitymisestä. Rehevöitymisen vaikutusta lisää edelleen asemankylällä sijaitsevan kunnallisen jätevedenkäsittelylaitoksen riittämätön puhdistusteho. Edellä mainituista syistä johtuen on alueen vesistö ravinnerikasta, rehevöitynyttä ja madaltunut voimakkaasti. Edellä mainituista syistä johtuen Kuivajoen alaosa vaatii kunnossapysyäkseen ja virkistystoiminen ylläpitämiseksi ja parantamiseksi toimenpiteitä. Hankkeessa jatketaan Kuivajoen väylän kunnostamistöitä lietteiden ja kivien poistamiseksi veneilyn turvallisuuden lisäämiseksi, Parannetaan Pankinnokan uimarannan turvallisuutta lisäämällä hiekkaa ja poistamalla kiviä, Lisätään länsirannan Varvinkarin ja mantereen väissä olevan vesiväylän virtausta. Tehdään Kaikkolanrannan satamaan sopivampi aallonmurtaja, joka estää ja vähentää myrskyjen vaikutuksia. Lsäksi muovataan Vuolunsaaren rantaa ja infraa kalastuksen ja kalastusmatkailun edistämiseksi alueella.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)

Hankenumero

200036

Aloituspäivämäärä

30.04.2022

Loppumispäivämäärä

12.01.2024

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Yleishyödyllinen investointihanke

Alatoimenpide

7.2 Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt