Hanke Kehittämishanke - 259016 Kuivin jaloin aikuisuuteen – KuJa -hanke Ylivieskan kaupunki - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kuivin jaloin aikuisuuteen toteuttajana Ylivieskan kaupungin nuorisopalvelut. Hankkeessa luodaan liikkuvan nuorisotyön malli Ylivieskaan, toteutetaan mallia, kartoitetaan nuorten kokemuksia liikkuvasta nuorisotyöstä ja juurrutetaan toimintamalli osaksi Ylivieskan kaupungin nuorisopalveluiden perustoimintaa. Ensisijainen kohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat nuoret. Yhteistyökumppaneita hankkeessa on laajasti; hyväntekeväisyysjärjestöt, seurakunta, yrityksiä. Toiminnassa on tärkeää saada koulutettua vapaaehtoisia aikuisia, vapareita, mukaan jalkautumaan ammattiaikuisten kanssa nuorten pariin. Pyrimme siihen, että hankkeen jälkeen toiminta on osa nuorisopalveluiden arkipäivää ja kaupunkimme nuoret koko kaupungissa voivat hyvin ja löytävät tien hyvään aikuisuuteen. Toivomme ja odotamme häiriöiden vähenevän, hyvinvoinnin ja vastuunkannon omasta tulevaisuudesta lisääntyvän, nuorten saavan mahdollisesti tarvitsemansa tuen ja avun tarpeeksi aikaisin. Ja kohtaamaan aidosti välittävän ja kuuntelevan aikuisen matkallaan kuivin jaloin aikuisuuteen. Hankkeeseen liittyy läheisesti investointihanke liikkuvaan nuorisotyöhön hankittavasta käytetystä matkailuautosta. Hankkeen nimi on Wauto Ylivieska, Wauhtia kaduille ja kyliin. Wauto on tärkeä väline jalkautumisessa nuorten oleskelupaikoille, keskustaan ja myös sivukylille. Wauto-toiminta on Aseman Lapset ry:n toimintamalli, josta toimintaan saadaan koulutustukea ja opastusta. Hankkeen tuloksia mitataan alussa kävijäpalautteen, kävijämäärien, järjestetyn toiminnan ja toimenpiteiden kautta, toimintaan sopivia mittareita lisätään tarpeen mukaan. Monialainen yhteistyö, kehittäminen ja seuranta ovat hankkeessamme sekä tavoitteena että mittareina. Toimintamme keskeisiä arvoja ovat yhdenvertaisuus, tasa-arvo, kestävä kehitys ja suvaitsevaisuus. Hanke tähtää nuorten hyvinvointiin ja sitä kautta koko ympäröivän yhteisön parempaan vointiin. Nuorissa on tulevaisuus. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 259016 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset (kaupunkien läheinen maaseutu) Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kylä Liikkuva palvelu Monipalvelukeskus Nuoret Saavutettavuus Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Älykäs sopeutuminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Rieska-Leader ry Toteutuskunta YLIVIESKA Kokonaisrahoitus 64 218,00 € Yksityinen rahoitus 6 421,80 € Julkinen rahoitus 57 796,20 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 57 796,20 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 24 852,36 € Valtio: 21 384,60 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 11 559,24 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: