Hanke Kehittämishanke - 143044 Kulttuurikeskuksen hankeselvitys Jaakko Ryhänen-salin tuki ry 01.04.2021 - 08.12.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Vuonna 2019 perustettu yhdistyksemme teki tarkoituksensa mukaisesti Lempäälän kunnalle ehdotuksen monimuotoista kulttuuritoimintaa mahdollistavan kulttuurikeskuksen toteuttamisesta Lempäälään. Voimakkaasti kasvavan kunnan alueella ei ole tällä hetkellä eikä suunnitteilla asianmukaiset toimintaolosuhteet omaavaa esiintymistilaa. Kulttuurikeskus voi toimivine esiintymistiloineen, paitsi täyttää paikkakunnalla vallitsevan tyhjiön, täydentää osaltaan monimuotoista kulttuuritarjontaa koko Pirkanmaan alueella. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on luoda kaikille laaja-alaisesta kulttuurista ja kulttuuritapahtumista kiinnostuneille esiintyjille, esityksille kuin niiden seuraajillekin mahdollisimman toimivat ja helposti saavutettavat puitteet. Mottomme on "Kulttuuri kuuluu kaikille". Hankkeemme toteutuminen nojaa, paitsi yksityisten henkilöiden osallistumiseen, heidän sekä yritysten ja muiden yhteisöjen tukeen, tiiviiseen yhteistyöhön Lempäälän ja myös alueen muiden kuntien kanssa, samoin kuin elinkeinoelämän järjestöjen sekä muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Olemme ilmoittautuneet mukaan myöskin Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuripääkaupunkihankkeen ohjelmanhakuun. Olemme tehneet yhteistyössä Lempäälän kunnan edustajien kanssa hankkeen esiselvityksen (esiselvitysraportti liitteenä). Olemme esittäneet kulttuurikeskuksen kohteeksi kunnan ydinkeskustassa sijaitsevaa entistä Piipon tehdaskiinteistöä, nykyistä Piippokeskusta. Esiselvityksen perusteella kunnanhallitus päätti todettuaan Piippokeskuksen ko. tarkoitukseen soveltuvimmaksi kohteeksi, suosittaa yhdistystämme laatimaan tarkennetun hankeselvityksen kohteen soveltuvuudesta, peruskorjauksen rahoitusmahdollisuuksista sekä toimintaedellytyksistä, ja tukea puoltamalla yhdistyksen hakemia avustuksia hankeselvityksen toteuttamiseksi sekä osallistua hankeselvityksen ohjausryhmän työskentelyyn. Hankeselvitys on edellytys tavoitteemme toteutumiselle, ja riittävän rahoituksen saaminen puolestaan hankeselvityksen toteuttamiselle. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 143044 Aloituspäivämäärä 01.04.2021 Loppumispäivämäärä 08.12.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointi kulttuuri Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kantri ry Toteutuskunta LEMPÄÄLÄ Julkisen rahoituksen osuus: 40,70 % Jaa: