Hanke Kehittämishanke - 254518 Kulttuuritoiminnan alueellinen kehittämistehtävä Päijät-Hämeessä – Seurantaloista tapahtumakeskuksia Hollolan Nuorisoseura ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen kohderyhmänä ovat päijäthämäläiset seurantalot, niiden taustayhteisöt, sekä alueen alakoulut ja niiden oppilaat. Hankkeen tavoitteet jakautuvat kahteen päätavoitteeseen, jotka ovat: 1. Käynnistää koronapandemian vuoksi pysähtynyttä tapahtumatuotantoa päijäthämäläisillä seurantaloilla, sekä 2. kehittää kansantanssia alakoululaisten yleisökasvatuksena. Tapahtuma ja konserttituotanto elävöittää alueen kulttuurielämää ja herättää mielenkiintoa alueen seurantaloja kohtaan, mikä näkyy toiminnan lisääntymisenä aleen seurantaloissa, sekä seurantalojen käyttöasteen paranemisena. Tämä helpottaa pitkällä aikavälillä seurantalojen ylläpitoa. Alakouluikäisille suunnattu yleisökasvatus lisää koululaisten tietämystä suomalaisesta kansantanssista ja -musiikista ja auttaa alueen rikkaan kulttuuriperinnön säilyttämistä. Lisäksi hankkeen tuoma näkyvyys lisää kansantanssin ja -musiikin tunnettuutta ja vetovoimaisuutta, mikä näkyy toivottavasti harrastajamäärien kasvuna. Hankkeen toteutusaika on 01.09.2023-31.12.2025. Käytännössä hankkeen toimenpiteet on tarkoitus toteuttaa vuoden 2024 loppuun mennessä. Hankkeen toteutuksesta vastaa projektipäällikkö. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 254518 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Kaupungin kehysalue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kulttuuri, kulttuuriperintö Lapset Naiset Nuoret Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Päijänne-Leader ry Toteutuskunta HOLLOLA Kokonaisrahoitus 87 570,00 € Yksityinen rahoitus 13 135,50 € Julkinen rahoitus 74 434,50 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 74 434,50 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 32 006,83 € Valtio: 42 427,67 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 85,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 85,00 % Jaa: