Hanke Kehittämishanke - 121525 Kuortaneen Keskustaajaman kehittämishanke Kuortaneen kunta 01.04.2020 - 10.12.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kuortaneen kunnan keskustaajaman kehittämiseksi toteutetaan yhteiskehittämisperiaatteella visionti- ja suunnitteluhanke Leader-rahoituksella. Hanke on tavoite toteuttaa kansallisarkkitehtimme Alvar Aallon syntymäpitäjän Kuortaneen keskustaajaman kulttuuriympäristön kehittämishankkeena, jossa yhteiskehittämisen keinoin aktivoidaan lähiyhteisöt, yrittäjät ja kunta jakamaan omia näkemyksiään Kuortaneen keskustaajaman kehittämiseksi. Näistä näkemyksistä tuotetaan kolme vaihtoehtoista visuaalista mallinnusta siitä, miltä Kuortaneen keskustaajama näyttäisi tulevaisuudessa. Mallinnukset otetaan huomioon tulevaisuuden kuntavetoisessa kaavasuunnittelussa ja keskustaajamaa kehitettäessä. Hankkeessa on tavoitteena aktivoida eri yhteisöt yhdessä kehittämään omaa kulttuuriympäristöään. Hankkeessa hyödynnetään digitaalisia ja pelillisiä yhteiskehittämisalustoja sekä erilaisia sidosryhmätilaisuuksia, jossa kuntalaiset, vapaa-ajan asukkaat, yhdistykset ja päättäjät voisivat jakaa omia ideoitaan, toiveitaan ja näkemyksiään keskustaajaman kehittämiseksi. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 121525 Aloituspäivämäärä 01.04.2020 Loppumispäivämäärä 10.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuurimaisema ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kuudestaan ry Toteutuskunta KUORTANE Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: