Hanke Kehittämishanke - 297748 Kuuksenenselkä kuntoon –hanke 2025-2027 Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y. - 31.12.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kuuksenenselkä kuntoon –hankkeen tavoitteena on edistää vesiensuojelua ja vesialueen käyttökelpoisuutta Lemin Kivijärven pohjoisosassa Kuuksenenselällä ja sen lähivesistöissä. Vesistön kunnostushanke on käynnistynyt alun perin vuonna 2016 pyrkien parantamaan rehevöityneen vesistön tilaa. Hankkeen toimintahistorian aikana vedenlaatu onkin parantunut, kun järven ekologinen luokittelu parani vuonna 2019 julkaistun arvioinnin perusteella välttävästä tyydyttävään luokkaan. Hankkeena aikana levämäärät vesistössä ovat vähentyneet kolmanneksella hanketta edeltäneeseen aikajaksoon verrattuna. Vesistökunnostukselle on Kuuksenenselällä yhä tarvetta, sillä veden korkeat ravinnepitoisuudet, sameus ja heikko näkösyvyys viestii järven ylirehevyydestä. Vesialueeseen kohdistuva hajakuormitus on kolminkertainen luonnonhuuhtoumaan verrattuna. Kuuksenenselän on arvioitu olevan riskitekijä eteläisemmän Kivijärven, jonne valumavedet päätyvät, vedenlaadun heikentymiselle. Valuma-alueen merkittäväksi kuormituspaineeksi on tunnistettu maatalous. Toimenpiteitä vesistön suojelemiseksi tarvitaan, sillä EU:n vesipuitedirektiivin ja kansallisen lainsäädännön tavoitteiden mukainen hyvä tila on Kuuksenenselällä vielä saavuttamatta. Kuuksenenselän vesiensuojelullisiin tavoitteisiin tähdätään jatkamalla vesistön kunnostusta. Hankkeessa edistetään vesiensuojelua hoitokalastuksilla, vesikasvien niitoilla, neuvonnalla ja viestinnällä sekä selvitetään vesiensuojelurakenteiden toteuttamisen edellytyksiä ja lupa-asioita. Toimenpiteiden vaikuttavuutta tarkastellaan vesinäytteenottojen avulla. Hanke on osoitettu JÄSMY-teemahakuun 80 % hakuosuudella. Hankkeelle haetaan 20 % omarahoitusosuutta yksityisiltä rahoittajilta. Hankkeelle on myönnetty rahoitusta Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiöltä 7000 €. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 297748 Loppumispäivämäärä 31.12.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Kaupunkien läheinen maaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Luonnonvarayhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO5 Asiasanat Luonnon monimuotoisuus Monimuotoisuus Vesi Vesienhoito, vesistön kunnostus Vesiensuojelu Ympäristötietoisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt 2 jäsentä Mikael Kraft Hanketoimija, Järjestötoimija - Ympäristö Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry Maarit Moisio Hanketoimija Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta LEMI Kokonaisrahoitus 283 438,96 € Yksityinen rahoitus 56 687,79 € Julkinen rahoitus 226 751,17 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 226 751,17 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 97 503,00 € Valtio: 129 248,17 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Mikael Kraft Hanketoimija, Järjestötoimija - Ympäristö Maarit Moisio Hanketoimija Hankkeesta muualla https://www.svsy.fi/hankkeet/kuuksenenselka-kuntoon-hanke/ Jaa: