Hanke Kehittämishanke - 315817 KUUSINKIJOEN LUMO – Luonnon monimuotoisuuden seuranta Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy - 31.03.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kuusinkijoen kunnostushanke on Suomen mittakaavassa yksi suurimmista jokien kunnostamishankkeista ja sillä on alueellisen merkityksen lisäksi myös valtakunnallista merkitystä. Hankkeessa seurataan ja mallinnetaan pienipiirteisen jokielinympäristön alkavaa palautumista täysin kuivillaan olevasta, jo maaelinympäristöksi muuttuneesta tilasta takaisin merkittäviä luontoarvoja omaavaksi vesiluontotyypiksi. Hankkeessa viestitään aiheesta suurelle yleisölle alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Hankkeessa on kaksi työpakettia: TP1: Piilijoen elinympäristömallinnus Mallinnuksessa selvitetään Piilijoen vesitetyn uoman toimivuutta Kuusinkijoen taimenen ja muiden vesieliöiden elinympäristönä. Sulan veden aikana tehdään videokameraseurantaa kalojen kulun todentamiseksi Piilijoessa. Mallinnus tuottaa tietoa jokiuoman sopivuudesta taimenen eri elämänvaiheille ja antaa tietoa mahdollisista lisäkunnostustarpeista Piilojoessa ja yleisemmin erilaisissa jokiekosysteemeissä. TP2: Viestintä ja sidosryhmäyhteistyö Hankkeessa pyritään lisäämään tietoisuutta vesiluonnon monimuotoisuudesta ja vahvistaa ihmisten ympäristömyönteisyyttä. Tutkimusmateriaalia muokataan yleistajuiseksi viestiksi ja viestintää tehdään paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Tavoitteena on osallistaa paikallisia asukkaita ja toimijoita mukaan Kuusinki- ja Piilijokien tulevaisuuden kehittämiseen. Hankkeen tuloksena syntyy Piilijoen elinympäristön mallinnus. Hankkeessa kerättyä tutkimustietoa on hyödynnetty viestinnässä ja alueen tunnettuuden edistämisessä paikallinen näkökulma suunnitelmissa huomioiden. Kuusinkijoen kunnostus tuo uusia mahdollisuuksia esimerkiksi vetovoimaisena matkailukohteena. Hankkeen ansiosta Kuusamo vahvistaa mainettaan luontomatkailukohteena ja Suomen luontopääkaupunkina. Hankkeen toteutusaika on 1.3.2025-31.3.2026. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 315817 Loppumispäivämäärä 31.03.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Luonnonvarayhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO5 Asiasanat Luonnon monimuotoisuus Vesienhoito, vesistön kunnostus Vesiensuojelu Vesirakentaminen (sis.ruoppaus) Ympäristötietoisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Anna Saarela Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta KUUSAMO Kokonaisrahoitus 164 760,91 € Julkinen rahoitus 164 760,91 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 156 523,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 70 847,19 € Valtio: 85 675,81 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 8 237,91 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 95,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Anna Saarela Hankkeesta muualla www.naturpolis.fi Jaa: