Hanke Kehittämishanke - 205221 Kuvantamisella ja tekoälyllä kohti kasvien biomassa-, hiili- ja typpisyötteiden määritystä Luonnonvarakeskus 15.08.2022 - 31.12.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Strategiat ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi nojaavat keskeisiltä osin oletuksiin siirtymisestä kasviproteiinilähteisiin ravinnossa sekä hiilensidonnasta maataloudessa. Viljelijöitä kannustetaan muuttamaan viljelytapoja sekä ottamaan mukaan syväjuurisia tai muutoin hiiltä sitovia kasvilajeja. Hiilensidonnassa tarkastelu on kohdistunut peltomaassa eli maaperähiilen seurantaan, missä muutokset näkyvät erittäin hitaina. Haasteena on se, ettei viljelymenetelmien todentamiseen hiilen sidonnassa ole riittäviä menetelmiä, jolloin alkutuottaja joutuu tekemään toimenpiteitä, joiden merkitystä ei pystytä riittävällä tarkkuudella todentamaan (1). Typen suhteen laskennoissa käytetään panosten mukana peltoon levitettyä ravinnetta ja sen suhdetta sadon mukana poistuneeseen. Tiedetään kuitenkin, että kaikki typpi ei sitoudu kasvien käyttöön vaan sitä poistuu pellolta eri tavoin. Typpi on myös entistä arvokkaampi kasviravinne ja sen sitoutumista orgaaniseen kasvimateriaaliin tulisi pystyä paremmin todentamaan. Viljelijän näkökulmasta haasteena on se, että viljelykiertoihin kannustetaan mutta kiertojen hyötyjen todentamiseen ei ole keinoja (2). Esikasvien sisältämä typen määrät joudutaankin viljelykierrossa arvioimaan, mikä ei ole viljelijän näkökulmasta optimaalista. Sadon ostajien ja kuluttajien suuntaan viestittäminen on myös vaikeaa ja selkeän todentamistavan puuttuessa ja kysynnän kehittyminen ilmastoystävälliseen suuntaan ontuu eikä hyödyllisiä markkinamekanismeja pääse syntymään (3). CN-KasviSyöte vastaa haasteisiin 1-2 sekä toimii linkkinä viestittämisessä myös kuluttajien ja markkinoiden suuntaan (3), jotta tieto paremmista menetelmistä saavuttaa tietoisuuden ja ratkaisuja voidaan tehdä tutkittuun tietoon perustuen. Tähän päästään tarkastelemalla haastetta uudesta näkövinkkelistä ja kehittämällä siihen uusia työkaluja. Ratkaisua kehitetään yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen, viljelijöiden ja digitaalisiin menetelmiin erikoistuneiden yritysten kanssa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (Elpyminen 2021–2022) Hankenumero 205221 Aloituspäivämäärä 15.08.2022 Loppumispäivämäärä 31.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.1 Maaseudun innovaatioryhmät, EIP Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Maaseudun innovaatioryhmät, EIP Hankeluonne Maaseudun innovaatioryhmä (EIP) Asiasanat Biotalous Digitalisaatio/digitalisointi Ravinteiden kierrätys kasvintuotanto maatalous ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Toteutuskunta JOKIOINEN Kokonaisrahoitus 325 000,00 € Julkinen rahoitus 325 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 325 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 325 000,00 € Valtio: 0,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Jaa: