Hanke Kehittämishanke - 18618 Kylä lähtee! Lapin Liikunta ry 01.05.2016 - 16.12.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Peräpohjolan Leader ry:n alueella on 136 kylää, joiden vireänä pitäminen vaatii eri tahojen yhteistyötä. Kylä lähtee! -hankkeessa haetaan uudenlaista yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Tavoitteena on saavuttaa eri ikäryhmiä niin, että nuoret ja ikääntyvät ovat toiminnan painopisteenä. Kuntien taloustilanne on vaikea, joten tällä hankkeella pyritään varmistamaan kylien elinvoimaisuutta ja palvelutason säilymistä. Kylien palvelutasossa onkin alueellisia eroja, erityisesti lapsiperheet kokevat, että heille ei ole riittävästi palveluja saatavilla. Lisäksi olemme saaneet kylistä viestiä siitä, ettei nuorille ole tarjolla riittävästi ohjattua toimintaa. Myös työikäiset ja ikääntyvät kaipaavat harrastus- ja viriketoimintaa. Hankkeen tavoitteena on aktivoida ja innostaa alueen kylien ja kuntakeskusten ihmisiä liikkumaan oman hyvinvointinsa ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Kohderyhminä ovat kylissä vähentyvä 13-18-vuotiaiden nuorten ryhmä sekä vastaavasti lisääntyvä yli 65-vuotiaiden ryhmä. Hankkeen puitteissa tullaan järjestämään vertaisohjaajakoulutusta sekä eri ikäryhmiä aktivoivia liikunnallisia tapahtumia, tempauksia ja kylien välisiä tapahtumia. Hanke huipentuu luontoretkeen, joka toteutetaan Luostolla keväällä 2018. Hanke on 2-vuotinen ja se rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 tuella. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 18618 Aloituspäivämäärä 01.05.2016 Loppumispäivämäärä 16.12.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Peräpohjolan Leader ry Toteutuskunta ROVANIEMI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: