Hanke Kehittämishanke - 112640 Kylässä kelpaa elää – viiden tähden kylät Pohjoisen Korpilahden Yhteistyöyhdistys ry 01.09.2020 - 26.07.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kestävät paikallisyhteisöt ja luontoa kunnioittava elämäntapa ovat kestävän kehityksen yhteiskuntasopimuksen päätavoitteita, joita kylien kehittämistyössä tavoitellaan. Kulttuurilla on merkittävä rooli vahvan kyläidentiteetin rakentamisessa. Kulttuurilla ymmärretään kylämaisemaa, kulttuuriperintöä ja yhteisöllisyyttä. Maaseutu 2014 ¿barometrin mukaan maaseutu nähdään keskeisenä hyvinvointitekijänä. Myös kaupungissa asuvien ihmisten mielissä maaseutumaisuus mielikuvana tai tunteena ei katoa. Kylässä kelpaa elää ¿hanke tavoittelee kyläyhteisöjen vahvistamista ja houkuttelevuutta tuottamalla kylille kulttuurista osaamista kyläläisten sekä kulttuuri- ja taideyhteisöjen yhteistyönä ja tarjoamalla yhteisöllisiä kokemuksia kaupungin ja kylien asukkaille. Kylien asukkaat tuottavat maaseutu- ja kyläkulttuuria myös digitaalisina tallenteina, jolloin kontaktipinta kylämaisemaan ja kulttuuriperintöön laajenee ¿virtuaalisena kylänä¿ kenen tahansa saavutettavaksi. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 112640 Aloituspäivämäärä 01.09.2020 Loppumispäivämäärä 26.07.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä JyväsRiihi ry Toteutuskunta JYVÄSKYLÄ Julkisen rahoituksen osuus: 85,00 % Jaa: