Hanke Investointihanke - 289648 Kylätalo kuntoon Maaralan Kyläyhdistys ry - 31.10.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tämän hankkeen tavoitteena on laittaa Maaralan kylätalo kuntoon. Hankkeen tavoite on lisätä koulun toiminnallisuutta, turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Lisäksi kehittämisellä lähestytään esteettömyyttä laajentaen erilaisten käyttäjäryhmien osallistuminen koulun tapahtumiin. Koulun keittiön toimivuus, viemäröinti, vesi ja lämmitys ovat tekijöitä, joihin tulee myös panostaa, jotta talon viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta voidaan lisätä. Lisäksi koulun turvallisuus ja pihamaiden huolto, ovat osa hanketta, jotka niin ikään vaikuttavat viihtyisyyteen ja turvalliseen käyttöön. Hankkeen tarkoitus on siis muun muassa kunnostaa koulun keittiö siinä määrin, että se vastaa paremmin käyttäjiensä tarpeita. Koulun lämmitystä varten olisi tarkoitus asentaa ilmalämpöpumput sekä hankkia pienet rakennuslämmittimet, vaikka koululla on vanhat pönttöuunitkin aktiivisesti käytössä. Lisäksi koulun pihapiiriin on hankkeen aikana tarkoitus rakentaa kota-rakennus, jota voitaisiin käyttää erilaisten käyttäjäryhmien virkistys ja retkeilytarkoituksiin. Tavoitteena olisi lisäksi kunnostaa/entisöidä koulun ulko-ovet ja ostaa myös uusi ruohonleikkuri, jotta piha-alueiden siistinä pito olisi helppohoitoisempaa. Maaralan koulua käyttää erilaiset toimijat ja toisinaan myös vuokralaiset, joten on hyvin tärkeää, että tekniikka pelaa ja käyttö olisi helpompaa. Tärkeää on myös, että koulun käyttö pyritään muuttamaan esteettömämpään suuntaan ja koulun pihaan lisättävän valaistuksen avulla myös turvallisemmaksi. Sisäänkäyntiin tulee rakentaa sisäänkäyntiliuska ja sisätiloihin on tarkoitus rakentaa sisävessa. Hankkeen toteuttaa Maaralan kyläyhdistys, jota tukemaan lähtee paikallinen metsästysseura tuoden mukanaan lukuisia talkoolaisia. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 289648 Loppumispäivämäärä 31.10.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Energiatehokkuus Esteettömyys Kylä Lämmitys Lämpöpumput Monipalvelukeskus Palvelut Puurakentaminen Sosiaalinen pääoma Turvallisuus Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Keskipiste-Leader ry Toteutuskunta PYHÄNTÄ Kokonaisrahoitus 101 768,59 € Yksityinen rahoitus 35 619,01 € Julkinen rahoitus 66 149,58 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 66 149,58 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 28 444,31 € Valtio: 24 475,35 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 13 229,92 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 65,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65,00 % Jaa: