Hanke Investointihanke - 296732 Kylätalo Uudistuu Hurissalon kyläyhdistys ry - 31.12.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hurissalon kyläyhdistys tekee pihan kunnostuksen ja hankkii kylätalon toiminnallisuutta parantavia tarvikkeita. Pitkä talvi ja märkä kevät tekivät lähes mahdottomaksi kävelemisen ulkorakennuksen edustalla. Kulkualueen huonon kuivumisen syy on 1910-luvulla rakennetun talon hulevesien ohjaaminen tai ohjaamattomuus sekä salaojittamaton piha. Ilman että näitä perussyitä korjataan pihan tila ei parane. Kylätalon etupuolen rännikaivot johdetaan maan sijasta läheiseen ojaan sekä talon taakse sekä kulkualueelle tehdään salaojitus. Maahan asennetaan riittävä määrä sadevesiputkia. Maan pinta muotoillaan siten, että sadevesiohjautuu ojaan ja poispäin rakennuksista. Pintaan laitettava hiekka-multa peti, johon kasvaa nurmikko. Samalla ojaa perataan sinne kertyneistä laho- ja maa-aineksista siten, että viereisen urheilukentän sadevesiputket saadaan auki. Salaojaputkien kaivamisen yhteydessä poistetaan kantoja. Salaojituksen alueen laajuus on n. 800 neliötä. Lisäksi hankitaan: 1) uudet keraamisen tasot /hellat (kiertoilmauunilla) 2) arkistokaappi (lukollinen, jossa on hyllyjä) missä voi säilyttää kaikki nykyisen tietosuojan mukaiset materiaalit ja mapit 3) makkaragrilli 4) ulko-wc -tiloihin leirintäalueen käsienpesualtaan + telineen 5) tarjottimia ja konepestäviä muovisia lautasia, laseja sekä 100 kupin kahvinkeittimen eli perkolaattorin sekä kakkualusia Yhteenveto hankkeesta Hurissalon kyläyhdistys toteutti hankkeen, jossa hankittiin kylätalolle uusia tarvikkeita. Kuten esim. astiat ja liedet. Sekä piha sai ihan uuden ilmeen.... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 296732 Loppumispäivämäärä 31.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kylä Maarakentaminen Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Hurissalon kyläyhdistys toteutti hankkeen, jossa hankittiin kylätalolle uusia tarvikkeita. Kuten esim. astiat ja liedet. Sekä piha sai ihan uuden ilmeen. Toteutus Hankittiin uusia välineitä kylätalolle ja piha kunnostettiin. Tulokset Pihan kunnostuksen myötä ruoho kasvaa alueella missä aikaisemmin ei kasvanut. Keväällä konkreettiset vaikutukset näkyvät lumien sulamisvesinä. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Kylätalon toiminta on molipuolistunut. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Eija Mustonen Järjestötoimija - Kylätoiminta Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Veej'jakaja ry Toteutuskunta PUUMALA Kokonaisrahoitus 9 885,87 € Yksityinen rahoitus 3 954,35 € Julkinen rahoitus 5 931,52 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 5 931,52 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 2 550,55 € Valtio: 2 194,67 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 186,30 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 60,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 60,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Eija Mustonen Järjestötoimija - Kylätoiminta Jaa: