Hanke
Investointihanke - 342661

Kylätalon varastointi kuntoon

Lentiiran kyläyhdistys ry

- 30.09.2025

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Hankkeessa uusitaan kylätalon kylmän varastorakennuksen vuotava katto asentamalla nykyisen huopakaton tilalle peltikatto. Hankkeen toteuttaa kyläyhdistys ostamalla katon laiton yrittäjältä "avaimet käteen" -periaatteella. Tavoitteena on saada kylätalon varastointi kuntoon siten, että se mahdollistaa yhdistyksen materiaalin (ulkokalusteet, ulkoliikuntavälineet, ulkopelit, työkalut, opastaulut, polttopuut) asianmukaisen varastoinnin. Kunnon varasto mahdollistaa myös uuden kaluston hankinnan kylätalon ulkoalueiden käytön kehittämiseksi. Kylätalo on kylän sydän, jonka toimivuus on edellytys kyläläisten ja vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyydelle ja kylän toiminnan ylläpidolle ja kehittämiselle. Hanke lisää kylän elinvoimaa ja näin sopii hyvin strategian painopisteen "parasta paikallista" toteutumiseen. Hanke toteutetaan kesän aikan, kuitenkin viimeistään syyskuussa kylätalon alueella.

Yhteenveto hankkeesta

Hankkeessa uusittiin varastorakennuksen vuotava katto, Hankkeen toteutti valittu yritys tarjouksensa mukaisesti. Nyt yhdistys pystyy tekemään suunnitelman materiaalin varastoinnista ja toteuttaa sen....

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

342661

Loppumispäivämäärä

30.09.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Harvaan asuttu maaseutu

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Pienhankkeena toteutettava investointi

Toimenpiteen tyyppi

Pienhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Pienhankkeena toteutettava investointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Hankkeen yhteenveto

Hankkeessa uusittiin varastorakennuksen vuotava katto, Hankkeen toteutti valittu yritys tarjouksensa mukaisesti. Nyt yhdistys pystyy tekemään suunnitelman materiaalin varastoinnista ja toteuttaa sen.

Toteutus

Hankkeen lähtötilanteena oli ongelmana varastorakennuksen vuotava katto. Kilpailutuksessa valittu yritys asensi rakennukseen peltikaton tarjouksensa mukaisesti. Kustannukset olivat yrityksen tarjouksen mukaiset. Hanke onnistui hyvin.

Tulokset

Tuloksena hankkeesta on yhdistyksen varastoinnin oleellinen parantuminen, Liitteenä kuvia rakentamisen lähtökohdasta ja toteutuksesta. Hankkeesta tiedotettiin kyläläisille kokouksissa ja kahvila/piirakkapuodissa. Asia esiteltiin kylän FB ryhmässä ja yhdistyksen kotisivuilla.

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Hankkeen toteuduttua yhdistys voi varastoida materiaalin järkevästi ja varastotila mahdollistaa lisämateriaalin hankinnan. Yhdistys on aktiivisesti kehittänyt koko kylätaloa ja sen toimintaa. Hanke on osa kokonaisuutta, jolla kyläyhdistys ylläpitää ja kehittää kylätaloa pohjois Kuhmossa laajemminkin hyödynnettäväksi.

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt