Hanke
Investointihanke - 294393

Kylätapahtumatoimintaa tukevat investoinnit

Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry

- 06.06.2025

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Hankkeessa hankitaan Kittilän Kaukosen kylässä vuosittain järjestettävän Hiljaisuus-festivaalin tapahtumatuotannossa tarvittavia esitysteknisiä investointeja sekä tapahtumaturvallisuutta parantavia opasteita. Investoinnit ovat suunniteltu niin, että niitä voi käyttää myös muissa Hiljaisuuden ympärivuotisissa tapahtumissa. Hankittava tarpeisto on käytettävissä myös muissa alueen tapahtumissa, tästä kuitenkin tulee sopia erikseen Hiljaisuus ry:n edustajien kanssa. Hiljaisuus-festivaali rakennetaan vuosittain Kaukosen kylässä sijaitseviin tiloihin. Mikään tiloista ei varsinaisesti ole suunniteltu moderniin ja ammattimaiseen tapahtumatoimintaan, minkä johdosta vuosittain Kaukoseen tuodaan esitystekniikkaa Rovaniemeltä ja Etelä-Suomesta. Kaluston vuosittainen vuokraaminen tulee maksamaan investoinnin 3-5 vuoden aikana, minkä takia oman kaluston hankkiminen olisi kannattavaa. Selkeät ja kestävät opasteet ovat tärkeässä roolissa turvaamassa tapahtuman aikana kyläläisiä sekä festivaalivieraita, hetkellisesti kasvavan liikenteen johdosta. Hiljaisuus ry:n toiminta-avustukset eivät ole riittäviä esityskaluston eikä opasteiden hankintaan, minkä johdosta investointituki olisi tarpeen. Investoinnit mahdollistavat laadukkaan, turvallisen ja monivuotisen tapahtumatoiminnan kehittymisen Kaukosessa, Kittilässä ja Tunturi Lapissa. Hankkeessa tehdään seuraavat hankinnat: Global Truss F34200 Truss 2,0 m 12kpl, Stairville DDS-405 LC DMX 4 Ch. himmennin 2kpl, Cameo TS 200 FC LED Theater-Spot 4kpl, Turvallisuusopasteet 6kpl.

Yhteenveto hankkeesta

Hanke toteutui suunnitellusti kevään ja syksyn 2024 aikana. Siinä hankittiin Hiljaisuus-festivaalin ja muun taidetoiminnan tarpeisiin esitysteknistä kalustoa (trussi, valaisimet, himmentimet) sekä kuusi opastetta Kaukosen kylään. Kalusto on laadukasta, ammattikäyttöön soveltuvaa ja mahdoll...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

294393

Loppumispäivämäärä

06.06.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Harvaan asuttu maaseutu

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Pienhankkeena toteutettava investointi

Toimenpiteen tyyppi

Pienhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Pienhankkeena toteutettava investointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Hankkeen yhteenveto

Hanke toteutui suunnitellusti kevään ja syksyn 2024 aikana. Siinä hankittiin Hiljaisuus-festivaalin ja muun taidetoiminnan tarpeisiin esitysteknistä kalustoa (trussi, valaisimet, himmentimet) sekä kuusi opastetta Kaukosen kylään. Kalusto on laadukasta, ammattikäyttöön soveltuvaa ja mahdoll...

Toteutus

Hankkeen lähtötilanteessa Hiljaisuus-festivaalin esitystekninen tuotanto perustui vuosittain vuokrattavaan kalustoon, jota tuotiin Rovaniemeltä ja Etelä-Suomesta. Tämä aiheutti merkittäviä vuosittaisia kustannuksia ja logistisia haasteita. Lisäksi tapahtuman kasvaessa oli ilmennyt tarve sel...

Tulokset

Hankkeen myötä Taideorganisaatio Hiljaisuus sai käyttöönsä esitysteknisen perustarpeiston, joka mahdollistaa laadukkaan ja turvallisen tapahtumatoiminnan toteuttamisen Kaukosen kylässä omavaraisemmin ja kustannustehokkaammin. Kaluston käyttöönotto vähensi riippuvuutta vuokrakalustosta, n...

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Hankkeella on merkittäviä ja pitkäkestoisia vaikutuksia sekä Hiljaisuus-organisaation toimintaan että laajemmin taiteen tuotanto-olosuhteisiin Tunturi-Lapissa. Hankinnan myötä Hiljaisuus ry:n tapahtumatuotanto muuttui omavaraisemmaksi ja teknisesti riippumattomammaksi, mikä mahdollistaa laad...

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt