Hanke Kehittämishanke - 86560 LÄHDE – vaikuttaa, lähidemokratiaa Savonlinnassa Savonlinnan kylät ry 02.01.2019 - 29.11.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus LÄHDE vaikuta -hanke on kehittämishanke, jossa koko Savonlinnan kaupungin alueella olevaa hanketta rahoitetaan sekä Leader-rahoituksen että ESR:n Kansalaislähtöinen kaupunkikehittäminen- rahoituksen kautta. Kumppanuuskaupunki - koko kaupunki lähidemokratian lähteellä -hankeosa Savonlinnan kaupunkikeskustan alueella on hyväksytty rahoitettavaksi E-S MYR:ssa 25.5. 2018 ESR-tuensiirtohankkeena Asukasloikka Savonlinna - seuraava askel hankerahoituksessa, jossa Savonlinnan kaupunki on kumppanina. Näin nämä kaksi tavoitteiltaan yhtenevää ja rahoitukseltaan tasa-arvoista hanketta muodostavat hankekokonaisuuden, jossa erinomaisen hyvän pilottikokeilun jälkeen yhdistetään Savonlinnan Leader-alueen ja kaupunkikeskustan kansalaistoiminnan parhaita osallisuuspolkuja kuntalaisten aseman ja alueen elinvoimaisuuden kehittämiseen. Hanke on suunnattu Leaderin toiminta-alueella asuvien kaupunkilaisten aktivointiin Savonlinnan kehitettävän lähidemokratiamallin toimijoiksi. Savonlinnan kumppanuuspöytä-lähidemokratiamallin tuloksellinen edelleen kehittäminen koko Savonlinnan alueella edellyttää aktiivista tukea erityisesti siksi, että hankealueen asukkailla on edelleen kovin erilaiset lähtökohdat lähidemokratian toteuttamisesta; kuntaliitosalueilla Kerimäki, Punkaharju ja Savonranta on toiminut 2017 päättyneellä valtuustokaudella aluejohtokunnat, "vanhan Savonlinnan" maaseutualueilla ei tällaista lähidemokratiaa ole ollut. Edelleen kehittämällä tätä kokemuseroa pystytään turvaamaan se, että Savonlinnan kaupungin lähidemokratian kehittäminen ja juurruttaminen onnistuu kaikkien Savonlinnan asukkaidenkin keskuuteen. LÄHDE vaikuta kehittämishankkeen merkityksellisyyttä korostaa Savonlinnan alueiden erilaisuus sekä näiden alueiden kehittämis-, pieninvestointi- ja toimintamahdollisuudet. Hankkeen myötä näiden alueiden asukkaita, yhdistys- ja yritystoimijoita kyetään innostamaan ja ohjaamaan uusien hankerahoitusmahdollisuuksien hyödyntämiseen ja luomaan näille toimiva osallisuuspolku. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 86560 Aloituspäivämäärä 02.01.2019 Loppumispäivämäärä 29.11.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Tasa-arvo Vapaa-ajanasukkaat Yritystoiminnan aloittaminen hyvinvointi ikääntyvä väestö kulttuuri kylätoiminta naiset nuoret turvallisuus verkostot viestintä yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Piällysmies ry Toteutuskunta SAVONLINNA Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: