Hanke Kehittämishanke - 263948 Lähiliikuntahanke: Liikkeelle! Voimisteluseura Sirius ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Voimisteluseura Sirius ry on laadukasta lasten ja nuorten sekä perheiden liikuttamista toteuttava urheiluseura. Seuralla on resursseja ja osaamista laajentaa toimintaa Mikkelin naapurikuntiin ja reuna-alueille. Liikkeelle! -hankkeen tarkoitus on aktivoida lapsia, nuoria ja perheitä liikkeelle ohjatussa ja turvallisessa ympäristössä. Viemme valituille hankealueille ohjattua ja monipuolista toimintaa, kuten viikoittaista toimintaa, liikuntaleirejä, avoimia Touhula -konseptimme tapahtumia sekä muita koko perheen liikuntaa kasvattavia tapahtumia, esim. perhepäivät ja vuotuinen lastenkonsertti. Hankkeen toisena tarkoituksena on jalkauttaa Vastuullisuusohjelmamme mukaista osaamista ja tietoisuutta sekä lisätä lähiliikunnan tarjontaa vähentäen näin hiilijalanjälkeä. Tavoitteena on, että hankkeen jälkeen toimintamallit jäävät pysyviksi ja ovat monistettavissa myös muilla lähialueille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 263948 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Kaupunkien läheinen maaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kylä Lapset Liikunta Nuoret Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Veej'jakaja ry Toteutuskunta MIKKELI Kokonaisrahoitus 70 700,00 € Yksityinen rahoitus 14 940,00 € Julkinen rahoitus 55 760,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Hankkeesta muualla www.voimisteluseurasirius.fi Jaa: