Hanke Kehittämishanke - 17903 Landebuusti Äänekosken 4H-yhdistys ry 01.01.2017 - 07.08.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Landebuusti -hanke on Äänekosken 4H -yhdistyksen kehittämishanke, jolla halutaan aktivoida Äänekosken kylillä asuvia nuoria toimimaan ja kehittämään omaa kylää. Hankkeen kohderyhmänä ovat pääsääntöisesti yläkoulu ja lukioikäiset nuoret. Hankkeessa perustetaan vähintään viidelle kylälle nuorten ryhmä, joka kehittää kylää hankkeen aikana nuorten kesken esiin nousseiden tarpeiden pohjalta. Nuorten ryhmät järjestävät omalla kylällä kaikille avoimen tapahtuman, jossa oman kylän vahvuuksia tuodaan esille. Eri kylille perustettavat nuorten ryhmät tutustuvat myös muihin Äänekosken kyliin osallistumalla muiden kylien nuorten ryhmien järjestämiin tapahtumiin. Näin saadaan nuoret näkemään oman kylän vahvuudet ja huomaamaan myös kehityskohteet. Hankkeen aikana kylien nuoret tutustuvat omaan kylään, sen vahvuuksiin ja kehitystarpeisiin. Samalla nuorille tulevat tutuksi kylältä löytyvät yritykset ja elinkeinot. Hankkeen aikana nuoret pohtivat omaa tulevaisuuttaan ja mahdollisuuksia ansaita elantonsa kylällä. Innokkaimmat nuoret voivat jo hankkeen aikana perustaa oman yrityksen ja kokeilla näin yrittäjyyttä. Hankkeen myötä nuorten ääni saadaan kylien kehittämisessä esiin ja kylille saadaan nuorten näköistä ja nuorten ideoimaa toimintaa. Samalla keskusteluyhteydet kylän toimijoiden ja nuorten välillä saadaan aktivoitua. Hankkeen aikana nuoret oppivat projektityöskentelystä ja tapahtumatuottamisesta ja koko kylä saadaan nuorten toiminnan myötä kehittymään. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 17903 Aloituspäivämäärä 01.01.2017 Loppumispäivämäärä 07.08.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Leader VIISARI ry Toteutuskunta ÄÄNEKOSKI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: