Hanke Kehittämishanke - 320539 Länsi-, Pohjois- ja Itä-Posion kylien valokuituselvitys Osuuskunta KitkaNet - 30.09.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Posion kunnan eri puolilla sijaitsevissa kylissä pyritään parantamaan tietoliikenneyhteyksiä vuonna 2025 käynnistyvän hankkeen toimesta. Hankkeen aikana kyliin rakennetaan Osuuskunta KitkaNetin hallinnoimana nopea ja toimintavarma valokuituverkko. Toimiva verkkoyhteys mahdollistaa etätyön, opiskelun sekä digitaalisten palveluiden käytön ja samalla kehitetään asukkaiden elinolosuhteita ja asuinviihtyvyyttä. Posion kunnan tiedonvälityshankkeen tavoitteena on edistää kunnan alueelle suunniteltavan valokuituverkon rakentamista tarkentamalla laajempien hankealueiden suunnitelmia ja jakamalla ne pienempiin, toteutettaviin kokonaisuuksiin. Hanke auttaa selvittämään, miten valokuidusta kiinnostuneet alueet voidaan jakaa rakennettaviksi hankealueiksi siten, että rakentaminen on taloudellisesti ja teknisesti tehokasta. Samalla määritellään, millä aikataululla ja missä järjestyksessä rahoitusta alueille on järkevää hakea. Hankkeen toteutuksessa kilpailutettu asiantuntija suunnittelee hankealueet ottaen huomioon maantieteelliset, väestölliset ja tekniset tekijät sekä alueelliset tarpeet. Asiantuntija myös laatii priorisoidun toteutusaikataulun, joka ohjaa hankkeiden rahoitushakemusten valmistelua ja valokuituverkon toteutusta. Tiedonvälityshankkeen tavoitteena on luoda selkeä ja realistinen suunnitelma valokuituverkon rakentamiselle Posion alueella. Tämä suunnitelma toimii pohjana myöhemmille rahoitushakemuksille ja rakennushankkeiden käynnistämiselle. Hanke myös varmistaa, että rakentaminen kohdistuu alueille, joilla tarve ja valmius ovat suurimmat. Hankkeen hyödynsaajina ovat erityisesti Posion kylien asukkaat ja yritykset, jotka hyötyvät tulevista valokuituhankkeista ja parantuneista internetyhteyksistä. Lisäksi kunta saa strategisesti tarkan suunnitelman, joka tukee alueen digitaalisen infrastruktuurin kehitystä. Hanke toteutetaan syyskuun loppuun mennessä ja sen tulokset luovat vahvan pohjan tulevalle valokuituverkon rakentamiselle ja alueen elinvoiman vahvistamiselle. Yhteenveto hankkeesta Tiedonvälityshankkeen tavoitteena oli edistää kunnan alueelle suunniteltavan valokuituverkon rakentamista tarkentamalla laajempien hankealueiden suunnitelmia ja jakamalla ne pienempiin, toteutettaviin kokonaisuuksiin. Hankeen avulla selvitettiin, miten valokuidusta kiinnostuneet alueet voidaan ja... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 320539 Loppumispäivämäärä 30.09.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Tiedonvälityshankkeet Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO0 Asiasanat Digitalisaatio Valokuitu, optinen kuitu Hankkeen yhteenveto Tiedonvälityshankkeen tavoitteena oli edistää kunnan alueelle suunniteltavan valokuituverkon rakentamista tarkentamalla laajempien hankealueiden suunnitelmia ja jakamalla ne pienempiin, toteutettaviin kokonaisuuksiin. Hankeen avulla selvitettiin, miten valokuidusta kiinnostuneet alueet voidaan jakaa rakennettaviksi hankealueiksi siten, että rakentaminen on taloudellisesti ja teknisesti tehokasta. Samalla hankkeeseen kilpailutetun ja palkatun asiantuntijan avulla määriteltiin, millä aikataululla ja missä järjestyksessä rahoitusta alueille on järkevää hakea. Asiantuntija suunnitteli hankealueet ottaen huomioon maantieteelliset, väestölliset ja tekniset tekijät sekä alueelliset tarpeet. . Tiedonvälityshankkeen tavoitteena oli luoda selkeä ja realistinen suunnitelma valokuituverkon rakentamiselle Posion alueella. Suunnitelma toimi pohjana rahoitushakemuksille ja raennushankkeiden käynnistämiselle. Toteutus Suunnittelualue jaettiin kuuteen osaan, joista muodostettiin kolme erillistä kokonaisuutta. Jako perustuu maantieteelliseen sijaintiin, asutusrakenteeseen ja teknistaloudelliseen tarkasteluun. Kokonaisuudet ovat riittävän laajoja rahoitushakemusten kannalta, mutta samalla hallittavia toteutuksen ja kilpailutuksen näkökulmasta. Vaiheistus mahdollistaa sen, että ensimmäinen osa Kitkan alueella valmistuu nopeasti ja luo pohjaa seuraaville vaiheille. Näin kokemukset voidaan hyödyntää Suolikuidun ja Pohjois-Posion alueiden toteutuksissa. Jokaisesta alueesta laadittiin oma kustannusarvio. Tulokset Hankkeen konkreettisena tuloksena saatiin kattava raportti, joka sisältää: -Suunnitelman alueiden jakamisesta valokuidun rakentamiskokonaisuuksiksi. -Tarkennetut kustannusarviot kullekin alueelle, jotka tukevat seuraavia investointitukihakemuksia. - Aikataulutus ja priorisointi, jotka ohjaavat rakentamisen vaiheistusta. Raportin pohjalta Osuuskunta KitkaNet voi hakealaajakaistainvestointi-tukia seuraavilla rahoituskierroksilla, mikä mahdollistaa hanke-suunnitelmien etenemisen käytännön toteutukseen. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Suunnitelman pohjalta tilaajalla on käytössään selkeä hankealuejako, vaiheistettu toteutusaikataulu, kustannusarviot sekä kilpailutuksen pohjamateriaali. Näiden avulla voidaan edetä hallitusti ja vaiheittain kohti koko alueen kattavaa, laadukasta ja nopeaa valokuituverkkoa. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Toteutuskunta POSIO Kokonaisrahoitus 25 000,00 € Julkinen rahoitus 25 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 25 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 10 750,00 € Valtio: 14 250,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Jaa: