Hanke Kehittämishanke - 290823 Lapin avomaan tuotannon kehittäminen Luonnonvarakeskus - 30.10.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Lapin maatalous on hyvin vahvasti nautakarjatalouteen ja nurmituotantoon perustuva. Avomaan puutarhatuotantoa on vähän. Edellisen kerran avomaan puutarhatuotantoa aktivoivia toimenpiteitä kehittämishankkeen muodossa tehtiin 2000-luvun alussa ajalla 1998–2002. Tuolloin tehdyillä toimenpiteillä oli selkeä piristävä vaikutus. Lapin avomaan tuottajien keski-ikä on korkea ja heitä on vähän, joten on tärkeää ryhtyä toimenpiteisiin uusien yrittäjien aktivoimiseksi avomaan puutarhatuotantoon. Lisäksi jatkojalostuksella on mahdollista saada lisäarvoa tuotteelle ja siten lisätä avomaan tuotannon kannattavuutta. Tässä hankkeessa uusien yrittäjien aktivoinnissa tehdään verkostomaisesti yhteistyötä tutkimuslaitoksen, koulutusorganisaation, alkutuottajien, keittiöiden ja jatkojalostajien välillä. Laajalla eri toimijoiden yhteistyöllä on mahdollista vaikuttaa niin, että saamme maakuntaan uusia avomaan puutarhatuottajia tuottamaan niitä puutarhatuotteita, joita alueen ravintolat ja kuluttajat ovat halukkaita ostamaan. Uusien viljelijöiden aktivoinnissa ovat avainasemassa Lappian koulutusorganisaation Louen yksikkö, Luken alkutuotannon asiantuntijat ja hankkeen yhteistyökumppanit omien verkostojensa kautta. Hankkeen tuloksena saadaan maakunnan avomaan puutarhatuotantoa aktivoitua, avomaan tuotannon mahdollisuuksia Lapissa tiedotettua ja lappilaisiin ravintoloihin monipuolisempaa lähiruokavalikoimaa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 290823 Loppumispäivämäärä 30.10.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Avomaaviljely Elintarvikkeet Logistiikka Markkinointi, markkinaosaaminen Suoramyynti Varautuminen, omavaraisuus Yrittäjyyden edistäminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Toteutuskunta ROVANIEMI Kokonaisrahoitus 318 086,53 € Julkinen rahoitus 318 086,53 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 302 182,20 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 136 777,20 € Valtio: 165 405,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 15 904,33 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 95,00 % Jaa: