Hanke
Kehittämishanke - 325926

Lasikuituvenehylkyjen kierrätyshanke

Osuuskunta Kukkian kasvattamo

- 31.12.2025

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Suomessa poistuu vuosittain 10 000 lasikuituvenettä käytöstä . Uusimman tutkimustiedon mukaan vanhoista lasikuituveneistä syntyy ympäristöön paitsi mikromuovi- myös lasinsirpalepäästöjä, jotka uhkaavat luonnon monimuotoisuutta. On selvää, että vanhat ja huonosti hoidetut lasikuituveneet pitää korjata pois – ja mahdollisuuksien mukaan kierrättää sementtiteollisuuden raaka-aineeksi. Osuuskunta Kukkian Kasvattamo käynnistää yhdessä Kukkian Luontokeskuksen, Pälkäneen kunnan, Pirkanmaan Jätehuollon, Kuusakoski Oy:n, Pidä Saaristo Siistinä ry:n sisävesien ja kansainvälisen asiantuntijayhteisön kanssa pilottihankkeen, jossa kehitetään yhdessä alueen asukkaiden kanssa toimintamalli, jonka avulla mahdollisimman suuri osa käytöstä poistetuista lasikuituveneistä saadaan kerättyä pois maastosta. Pyrimme kesän 2025 aikana kokoamaan 30 vanhaa lasikuituista soutuvenettä Kukkiajärven ympäristöstä. Tavoitteenamme on pilotoida sisävesien järvialuekohtaisen kampanjan menetelmiä ja toimivuutta.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

325926

Loppumispäivämäärä

31.12.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Ydinmaaseutu

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Ilmastoyhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Koordinointi- ja aktivointihankkeet

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO4

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt