Hanke
Yleishyödyllinen investointihanke - 14552

Laupiaat kädet yhteiseksi hyväksi

Polvijärven Yhteiskristillinen Laupiaat Kädet ry

30.09.2015 - 18.03.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Polvijärven yhteiskristillinen Laupiaat kädet ry on huhtikuussa 2015 rekisteröity yhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on mm edistää vähävaraisten ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia ja pyrkiä parantamaan heidän elämänlaatuaan. Hankkeen aikana perustetaan matalan kynnyksen kohtaamispaikka hankkeen kohderyhmälle. Kohtaamispaikka toimii toiminnan tukikohtana, jossa mm. järjestetään tapaamisia, erilaisia toiminta-aktiiviteetteja, ruokailua ja ym toimintaa. Hankkeen tavoitteena on kohdata kahden vuoden aikana vähintään 150 eri elämäntilanteessa olevaa ihmistä ja nostaa ja kannustaa uuteen alkuun elämässä ja/ tai parantaa heidän elämänlaatua. Hankkeessa on tarkoitus tarjota useita kuntouttavan työtoiminnan työpaikkoja hankehenkilön ja vapaaehtoistoimijoiden ohjauksessa. Tähän toimintaan on tarkoitus saada mukaan n 10 eri henkilöä kahden toimintavuoden aikana.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

14552

Aloituspäivämäärä

30.09.2015

Loppumispäivämäärä

18.03.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Yleishyödyllinen investointihanke

Alatoimenpide

7.4 Maaseudun palvelut

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Maaseudun palvelut, investointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt