Hanke Kehittämishanke - 309522 Lehtorannan luontoareena – Ympäristökasvatusta ja positiivisia luontokokemuksia Keski-Pohjanmaan Koulutusyhtymä - 30.06.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen valmistelu lähti tarpeesta kehittää oppimisympäristö, jossa kaiken ikäiset kuntalaiset voisivat nauttia luonnosta ja samalla oppia lisää ympäristöasioista sekä kestävästä kehityksestä. Ympäristöhaasteet ovat yhä enemmän esillä eri medioissa ja niiden aiheuttamaa ahdistusta voi helpottaa vastuulliseen toimintaan rohkaisevan ympäristökasvatuksen avulla. Kestävän elämäntavan saavuttamiseksi uusien tietojen ja taitojen oppiminen on tärkeää kaiken ikäisille. Positiiviset kokemukset ja elämykset motivoivat liikkumaan luonnossa ja rakentavat vahvempaa luontosuhdetta. Lehtorannan luontoareena -hankkeen tavoitteena on saada Kannukseen ulko-oppimiseen sopiva oppimisympäristö, joka tarjoaa kaiken ikäisille kuntalaisille monipuolista ympäristökasvatusta ja motivoi viettämään aikaa luonnossa. Tavoitteena on myös lisätä kuntalaisten ympäristötietoutta ja tietoutta oman toiminnan ympäristövaikutuksista. Lisäksi tavoitteena on lisätä Lehtorannan puulajipuiston tunnettuutta ja hyödyntämistä kannuslaisten ja naapurikuntien asukkaiden keskuudessa. Lehtorannan luontoareena -hankkeessa: 1. Toteutetaan Lehtorannan puulajipuiston virtuaalinen esittely, jonka avulla alueeseen voi tutustua etukäteen. 2. Laaditaan kaiken ikäisille kuntalaisille räätälöity ympäristökasvatusmateriaali ja pilotoidaan sitä erilaisten käyttäjäryhmien kanssa. 3. Toteutetaan Lehtorannan puulajipuistossa pieniä rakenteellisia töitä, jotka tukevat ympäristökasvatuksen järjestämistä ja parantavat alueen hyödynnettävyyttä. 4. Avataan nettisivut ympäristökasvatusmateriaalin käyttöä ja jakamista varten. Pitkän tähtäimen tavoitteena on lisätä kuntalaisten ympäristötietoutta, kannustaa tekemään ilmastoviisaita valintoja ja lisätä hyvinvointia luonnossa liikkumisen kautta. Hanketta toteuttavat Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä sekä Kannuksen kaupunki. Toiminta-alueena on Kannuksen kunta, toteutusaika 1.4.2025-30.6.2027. Hankkeen toteuttamiseen haetaan EU:n maaseuturahaston osarahoitusta Rieska-Leader ry:ltä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 309522 Loppumispäivämäärä 30.06.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Metsä Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Rieska-Leader ry Toteutuskunta KANNUS Kokonaisrahoitus 44 758,00 € Yksityinen rahoitus 8 951,60 € Julkinen rahoitus 35 806,40 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 35 806,40 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 15 396,75 € Valtio: 13 248,37 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 7 161,28 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: