Hanke
Investointihanke - 334377

Leirikosken piha-alueiden kunnossapitovälineistö

Noormarkun Vapaaehtoinen Palokunta ry

- 31.12.2025

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Noormarkun VPK ry:n omistamalle Koulutuskeskus Leirikoskelle (Karhuseudun Leader-hanke 2009) hankintaan piha-alueiden kunnossapitovälineistöksi robottiruohonleikkuri sekä hinattava hiekoitin. Hanke toteutetaan yhdistyksen tekemänä hankintana Karhuseudun Leader-avustuksella. Tavoitteena on pitää Leirikosken piha-alue siistinä sen ollessa aiemman hankesuunnitelman mukaisessa käytössä. Hiekottimen avulla mahdollistetaan Leirikosken piha-alueiden asianmukainen talvikunnossapito tapaturmien välttämiseksi ja piha-alueen liikkumisturvallisuuden parantamiseksi. Hankkeen ansiosta yleishyödyllisten yhdistysten ja muiden yhteisöjen osalta Leirikosken hyödynnettävyys käyttöönsä koulutus- ja kokoontumispaikkana paranee edistäen ja monipuolistaen näin myös muiden toimijatahojen tapahtumien järjestämistä. Hanke lisää Leirikosken vetovoimaisuutta viihtyisänä ja toiminnallisesti turvallisena tapahtumien pitopaikkana. Hanke toteutetaan vuoden 2025 aikana.

Yhteenveto hankkeesta

Hanke on toteutunut suunnitellusti. ...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

334377

Loppumispäivämäärä

31.12.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Kaupungin kehysalue

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Pienhankkeena toteutettava investointi

Toimenpiteen tyyppi

Pienhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Pienhankkeena toteutettava investointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Hankkeen yhteenveto

Hanke on toteutunut suunnitellusti.

Toteutus

Hanke toteutettiin hankkimalla robottiruohonleikkuri ja hinattava hiekoitin.

Tulokset

Robottiruohonleikkuri ja hinattava hiekoitin on otettu käyttöön.

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Robottiruohonleikkuria ja hinattavaa hiekoitinta käytetään jatkossa hankesuunnitelman mukaisesti palvelemaan Leirikosken piha-alueiden kunnossapitoa.

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt