Hanke Kehittämishanke - 302097 Lievijärven nykytilanteen kartoitus ja kunnostussuunnitelma Lievijärven hoitoyhdistys ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Lievijärven nykytilanteen kartoitus ja kunnostussuunnitelma Hankkeen teettäjänä toimii Lievijärven hoitoyhdistys ry, joka teettää hankkeen KVVY Tutkimus Oy:lla. Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa: Vaihe 1. Kartoitus nykytilanteesta Työ suoritetaan osin olemassa olevien ja ylläpidettyjen tietokantojen perusteella. Lisäksi työn yhteydessä tehdään valuma-alueelle Vemala-tarkastelu, jonka avulla saadaan selvyys valuma-alueen kuormitustilanteesta. Edellä mainittujen lisäksi kohteessa tehdään erillinen paleolimnologinen selvitys. Selvityksen avulla pystymme tarkasti määrittämään järven nykyisen tilan ja sen kehityssuunnan. Paleolimnologisen selvityksen laadinnan mahdollistamiseksi kohteessa suoritetaan erilliset näytteenotot työn mahdollistamiseksi. Vaihe 2. Kunnostussuunnitelma Kunnostussuunnitelma esitetään laadittavan karttamateriaalin avulla, jota täydennetään erillisellä raportilla. Tavoitteet ja odotetut tulokset: Hankkeen tavoitteena on saada selkeä kuva järven nykytilanteesta sekä konkreettinen pitkän tähtäimen suunnitelma, jonka mukaan voimme lähteä edistämään kunnostustöitä. Toivottu tulos on raportti, jota voimme hyödyntää muun muassa avustusten hakemiseen ELY-keskukselta ja muilta mahdollisilta tahoilta. Toteutusaika ja -alue: Hanke toteutetaan Kokemäellä Lievijärven alueella vuoden 2025 aikana. Kohderyhmä ja hyödynsaajat: Pitkän tähtäimen tavoitteemme on, että kartoituksen ja suunnitelman teettäminen johtaa pitkäjänteiseen työskentelyyn järven hoitamiseksi, mistä hyötyvät paikallisesti kauvatsalaiset asukkaat, mökkiläiset ja muut järven virkistyskäyttäjät. Laajemmassa mittakaavassa hyvinvoiva järvi on ilmastoteko. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 302097 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Tiedonvälityshankkeet Toimenpiteen tarkenne Ympäristö- ja ilmastoselvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO0 Asiasanat Luonnon monimuotoisuus Vapaa-ajan asukkaat Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Vesienhoito, vesistön kunnostus Vesiensuojelu Ympäristötietoisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Karhuseutu ry Toteutuskunta KOKEMÄKI Kokonaisrahoitus 15 618,75 € Yksityinen rahoitus 2 500,56 € Julkinen rahoitus 13 118,19 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 13 118,19 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 5 640,82 € Valtio: 4 853,73 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 2 623,64 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 83,99 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 83,99 % Jaa: