Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 33433 Liikunta maaseutumatkailun vetovoimaksi -hanke Syvänniemen kyläyhdistys ry 29.11.2016 - 29.04.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Liikunta maaseutumatkailun vetovoimana -hankkeen tavoitteena on jatkaa vuonna 2013 Kuopion kaupungin kanssa Hermannin valaistu liikuntareitti, Syvänniemi -hankkeella toteutetun valaistun liikuntareitin kehittämistä edelleen liikuntapaikka kokonaisuudeksi hankkimalla ulkoliikuntalaitteita ja lasten leikkivälineitä uimarannan alueelle. Parantamalla ja siistimällä uimarantaa sekä Syvänniemen kylää reunustavaa ranta-/satama-aluetta houkuttelemaan alueelle lisää majoittuvia ja ulkoilevia matkailijoita sekä palvelemaan alueen asukkaiden liikuntatarpeita. Kuntoiluvälineet, uimaranta leikki- paikkoineen sekä siisti ranta-alue vahvistavat kylän matkailullista vetovoimaisuutta yhdessä muiden Syvänniemen kylän jo olemassa olevien ja tulevien palvelujen kanssa. Nämä uudet palvelut keskeisen sijaintinsa vuoksi palvelevat erinomaisesti alueen matkailuyrityksiä sekä koko Läntisen Kuopion ja lähikuntien mökkimatkailijoita. Reitistö, ulkoliikuntapaikka ja lapsiperheille sopiva uimaranta sekä muut Syvänniemen kylän palvelut ovat sopivan päivämatkan päässä myös Kuopion keskustasta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 33433 Aloituspäivämäärä 29.11.2016 Loppumispäivämäärä 29.04.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Toteutuskunta KUOPIO Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % Jaa: