Hanke Investointihanke - 276450 Liikuntapuisto Laviaan Lavian Yrittäjät ry - 01.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kuntoportaat ja ulkokuntoiluvälineitä ei ole Laviassa. Näitä on kuitenkin kaivattu kylälle jo useamman vuoden ajan. Lavian Yrittäjät päättivät toteuttaa asukkaiden haaveen. Kuntoportaita voi käyttää kaikki ikäryhmät: lapset, aikuiset, ikäihmiset, myös muutkin kuin Laviassa asuvat. Ulkokuntoiluvälineiden käyttäjäkohderyhmä on sama kuin kuntoportaissa. Kuntoportaat sekä ulkokuntoiluvälineet ylläpitävät ja edesauttavat kuntalaisten fyysistä hyvinvointia. Kuntoportaiden ja ulkokuntoiluvälineiden käytön yhteydessä asukkaat verkostoituvat ja luodaan uusia ihmissuhteita. Kuntoportaat sijoittuvat tarkoituksenmukaiselle paikalle; Kuntotien ja Keskustantien väliselle kallioalueelle, urheilukentän välittömään läheisyyteen. Kallioisen maaston mukaan tehtyjä kuntoportaita noustessa avautuu huipulta näköala Porin suurimmalle järvelle, Karhijärvelle. Ylätasanteella oleville penkeille voi pysähtyä ihailemaan satakuntalaista maisemaa. Yhteenveto hankkeesta Hanke toteutettiin talkootyönä ja jo rakentamisen aikana herätti mielenkiintoa paikallisessa väestössä. Iltalenkillä olleet henkilöt pysähtyivät kehumaan hanketta ja sen toteutusta. Myös autoliikenne Keskustantiellä ja Kuntotiellä oli normaalia vilkkaampaa talkooiltoina - haluttiin näh... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 276450 Loppumispäivämäärä 01.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Esteettömyys Ikääntyvä väestö Kylä Lapset Liikunta Naiset Nuoret Palvelut Puurakentaminen Saavutettavuus Saavutettavuus Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Hanke toteutettiin talkootyönä ja jo rakentamisen aikana herätti mielenkiintoa paikallisessa väestössä. Iltalenkillä olleet henkilöt pysähtyivät kehumaan hanketta ja sen toteutusta. Myös autoliikenne Keskustantiellä ja Kuntotiellä oli normaalia vilkkaampaa talkooiltoina - haluttiin näh... Näytä lisää Hanke toteutettiin talkootyönä ja jo rakentamisen aikana herätti mielenkiintoa paikallisessa väestössä. Iltalenkillä olleet henkilöt pysähtyivät kehumaan hanketta ja sen toteutusta. Myös autoliikenne Keskustantiellä ja Kuntotiellä oli normaalia vilkkaampaa talkooiltoina - haluttiin nähdä, kuinka hanke etenee. Lavian Yrittäjien Facebook -sivuille on jaettu kuvia talkooilloista, tosin välillä talkootyö oli niin kiireistä, että kuvat jäivät ottamatta. Varsinaiset avajaiset pidetään keväällä 2025 - koska ei haluttu pitää avajaisia mahdollisen lumisateen aikana tai niin, että maassa olisi jo lunta. Avajaisiin kutsutaan alueella ilmestyvien lehtien edustajia raportoimaan asiasta. Toteutus Kuntoportaiden rakentaminen aloitettiin 12.6.2024 kuntoportaiden pai-kan merkitsemisellä ja raivaustöillä. Paikallinen sähköyhtiö kävi merkit-semässä kuntoportaiden alaosassa sijaitsevat kaapeli – joita paikalta löytyikin paljon. Tämän takia alaosaa sorastettiin runsaasti, jotta kaape... Näytä lisää Kuntoportaiden rakentaminen aloitettiin 12.6.2024 kuntoportaiden pai-kan merkitsemisellä ja raivaustöillä. Paikallinen sähköyhtiö kävi merkit-semässä kuntoportaiden alaosassa sijaitsevat kaapeli – joita paikalta löytyikin paljon. Tämän takia alaosaa sorastettiin runsaasti, jotta kaape-leita ei vahingoiteta. Hankehakemuksesta poiketen puutavara varastoitiin joko suoraan ra-kennuspaikalle (ylätason tukirakennepuut vietiin ajokoneella niin lähelle ylätasoa, kuin oli mahdollista) ja osa varastoitiin päiväkodin pysäköinti-paikalle. Varastointipaikalle ei tapahtunut ilkivaltaa, eikä puutavaraa hä-vinnyt varastointipaikoilta. Rakentaminen edistyi kohtuullisesti: pohjatyöt ja pilarikengät saatiin asennettua paikoilleen kesäkuun loppuun mennessä. Tässä vaiheessa työmaalle tuotiin työmaapukki ja ”Työmaa-alue, pääsy kielletty” -kyltti” kertomaan työmaasta ja varoittamaan ulkopuolisia alueella liikkumises-ta. Tämän jälkeen rakennettiin ylätasanteen runko sekä ylätasanne. Näin pystyttiin hahmottamaan portaiden sijoituspaikka alhaalta käsin pa-remmin – koska ylätasanne ei näkynyt rakennusvaiheessa portaiden ala-päästä. Puutavaraa kannettiin varastointipaikalta ylätasanteelle. Yläta-santeen kaiteet saatiin valmiiksi 10.7.2024. Töitä jatkettiin heinäkuun loppupuolella portaiden reisilankkujen asen-nuksella. Tässä vaiheessa jouduttiin perumaan parit talkoot sateen vuok-si. Reisilankkujen asentamisen jälkeen tehtiin alataso. Alatason kannen valmistumisen jälkeen suunniteltiin ja koerakennettiin kaksi erimittaista askelmaa, joista valittiin paremmin eri ikäisille ja -kokoisille henkilöille soveltuva versio. Askelman nousuksi tuli 8 cm ja ylempänä 12 cm. Askelmien puutavaraa sahatiin valmiiksi myös päivällä, jotta illalla olisi talkooväelle valmiiksi sahattua tavaraa riittävästi. Tässä vaiheessa var-sinaiset portaat alkoivat hahmottua myös talkoolaisille ja innostus nousi – niin talkoolaisilla kuin ulkopuolisilla henkilöillä. Ohikulkijat pysähtyivät keskustelemaan ja talkooväki sai paljon tsemppi- ja kiitoskommentteja. Puutavaran kantaminen jatkui. Koska kulkuun jalkakäytävältä alatasanteelle tuli ihan kohtuullinen kor-keusero, rakennettiin jalkakäytävän reunaan tasanne, josta muutaman askelman nousu alatasolle. Askelmien valmistuttua ylätasanteelle asti rakensimme vielä ylätasan-teelle tason ja askelmat varsinaiselle tasanteelle – askelmakorkeus ja etenemä haluttiin pitää lähes samana koko matkan, mutta tämän takia askelmat tulivat ylätasanteella korkeammalle kuin oli aluksi hahmoteltu. Alatason kaiteiden rakentamisen kanssa samaan aikaan alettiin teke-mään portaiden kaiteita, ensin asennettiin kaidetolpat valmiiksi askel-miin jätettyihin kohtiin. Alatason alareunat laudoitettiin umpeen ja kun portaiden kaiteet oli saatu asennettua paikoilleen, asennettiin kaiteet alatasolle. Kaiteet saatiin asennettua varsinaisten portaiden osalle 17.9.2024, siivottiin puutavara portailta ja tämän jälkeen ilmoitettiin La-vian Yrittäjien fb-sivuilla, että kuntoportailla voi käydä, mutta valoisalla, koska valoja ei vielä ole. Tässä vaiheessa portaille asennettiin myös väliaikainen ohjekyltti ”Ei tal-vikunnossapitoa” ym. asioista. Jalkakäytävän ja alatasanteen välisten askelmien kaiteet saatiin asen-nettua 20.9.2024 katuvalojen ja otsalamppujen valossa. 23.9.2024 kuntoportaat saivat osoitteen: Keskustantie 6. Ylä- ja tasanteille rakennettiin penkit, viimeisteltiin alatasanteen kaiteet ja hiottiin kaidepuita – jotta käyttäjät eivät saisi tikkuja käsiinsä. Viimeisenä talkootyönä asennettiin kaiteisiin valoille kiinnityslistat. Por-taiden osalla pelkästään toiselle puolelle asennettu lednauha valaisee portaat riittävästi ja ylätasanteella oleva pylväsvalo riittää valaisemaan koko ylätasanteen. Valot olivat päällä ensimmäisen kerran 21.10.2024. Kuntoportaat näkyvät valojen ansiosta Porintielle (päiväkodin ja vanhan kunnantalon yläpuolel-ta), Pohjanmaantielle ja Keskustantiellä. Olemme erittäin tyytyväisiä ja portaat ovat olleet ahkerassa käytössä: ajalla 6.10.-24.11.2024 portaissa oli käynyt ja merkinnyt käyntinsä yläta-santeella olleeseen vihkoon 719 henkilöä. Tulokset Toteuttajina olemme erittäin tyytyväisiä tulokseen: kuntoportaat ja ulkokuntoiluvälineet ovat olleet ahkerassa käytössä. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Kuntoportaat ja ulkokuntoiluvälineet aktivoivat käyttäjiä ja ikähaarukka käyttäjissä on 1-90 vuotta. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Karhuseutu ry Toteutuskunta PORI Kokonaisrahoitus 85 923,00 € Yksityinen rahoitus 42 961,50 € Julkinen rahoitus 42 961,50 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 42 961,50 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 18 473,44 € Valtio: 15 895,76 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 8 592,30 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 50,00 % Jaa: