Hanke Kehittämishanke - 138519 Linnavuori 1100 Kuhmoinen -näyttely Kuhmoisten kotiseutuyhdistys ry 06.07.2020 - 19.08.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kuhmoisten kuntaa kutsutaan Suomen eteläisimmäksi erämaapitäjäksi. Kuitenkin Kuhmoinen on sijainniltaan edullinen eteläisen Suomen asutuskeskittymien risteyskohdassa ja tunnetaan vesistörikkaana luonnonkauniina seutuna. Erämaaluonto kiinnostaa ja kerää myös kulttuuri- ja elämysintoisia matkailijoita, tarjolla on tunnetuimpina Isojärven kansallispuisto ja Päijänteen laaja vesistö. Näiden lisäksi Kuhmoisista löytyy vähemmän tunnettu erikoisuus, jopa valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriaan ja matkailuun kelvollinen tutustumiskohde. Kyseessä on ristiretkiajalla ja varhaiskeskiajalla 1000-luvun alkuvuosina käytössä ollut Päijälän Linnavuoren muinaislinna, joka on syystä tai toisesta jäänyt, tai jopa jätetty, sadoiksi vuosiksi unohduksiin ja nyttemmin sattumalta löydetty. Kuhmoisten kotiseutuyhdistys on ottanut Linnavuoren muinaisalueen toimintakohteekseen. Sen yhtenä osana yhdistyksellä on tavoitteena saada Linnavuoren muinaislinna yleiseen tietoisuuteen ja tunnetuksi potentiaalisena kulttuuri- ja matkailukohteena. Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi kotiseutuyhdistys aikoo järjestää Linnavuoren muinaislinnaa esittelevän Linnavuori 1100 Kuhmoinen -näyttelyn, jonka rahoittamiseen yhdistys hakee kehittämisavustusta. Kotiseutuyhdistys katsoo, että hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 138519 Aloituspäivämäärä 06.07.2020 Loppumispäivämäärä 19.08.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri kulttuurimaisema kylätoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Vesuri-ryhmä ry Toteutuskunta KUHMOINEN Tukiprosentti: 80,00 % Jaa: