Hanke Investointihanke - 281411 Lippukunnan kalustohankinta/uusiminen VIESSOJAT RY - 31.12.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on uusia/hankkia uutta kalustoa lippukunnalle. Tällä hetkellä lippukunnan jäsenmäärä on suurempi kuin koskaan, eikä esimerkiksi leireillä kalusto (teltat, kaminat jne) riitä enää kaikille niitä tarvitseville. Tavoite on saada hankittua uusia telttoja ja kaminoita sekä maavaatteita lippukunnan käyttöön. Hankkeen toteuttajana lippukunta Viessojat. Tavoitteena olisi, että pystyisimme tarjoamaan kaikille halukkaille tasapuolisen mahdollisuuden esimerkiksi leireillä yöpyä teltoissa. Kun saamme lisättyä retkeilyvarusteiden määrää, on mahdollista myös kasvattaa lippukunnan jäsenmäärää entisestään. Hyödynsaajat ja kohderyhmät ovat lapset ja nuoret, jotka harrastavat partiota. Toteutusaika on vuosi 2024. Toteutusalue Ylivieska, mutta meillä on lippukunnassa jäseniä myös esimerkiksi Alavieskasta. Yhteenveto hankkeesta Hankkeen lähtötilanne oli se, että lippukunnan jäsenmäärän kasvaessa nykyinen rekteilykalusto ei enää palvellut kaikkia käyttäjiä. Leireille ei saatu tarpeeksi nukkumatilaa kaikille, mikä rajasi retkien kohteen sellaisiksi, että osa lapsista pääsisi muualle nukkumaan. Tämä asetti l... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 281411 Loppumispäivämäärä 31.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Hyvinvointi Kulttuuri, kulttuuriperintö Lapset Nuoret Palvelut Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Hankkeen lähtötilanne oli se, että lippukunnan jäsenmäärän kasvaessa nykyinen rekteilykalusto ei enää palvellut kaikkia käyttäjiä. Leireille ei saatu tarpeeksi nukkumatilaa kaikille, mikä rajasi retkien kohteen sellaisiksi, että osa lapsista pääsisi muualle nukkumaan. Tämä asetti l... Näytä lisää Hankkeen lähtötilanne oli se, että lippukunnan jäsenmäärän kasvaessa nykyinen rekteilykalusto ei enää palvellut kaikkia käyttäjiä. Leireille ei saatu tarpeeksi nukkumatilaa kaikille, mikä rajasi retkien kohteen sellaisiksi, että osa lapsista pääsisi muualle nukkumaan. Tämä asetti lapsia myös eriarvoiseen asemaan, kun kaikille ei voitu tarjota samanlaisia kokemuksia esimerkiksi teltassa nukkumisesta. Tämän takia haluttiin sekä uusia että lisätä lippukunnan retkeilykalustoa. Vanhoista teltoista tuli katon rei'istä vesi sisälle, joten oli aika päivittää telttoja lukuisten korjausten jälkeen uudempiin telttoihin. Lisäksi päivitimme riippumattokalustoa, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus jossain välissä kokeilla myös erilaista nukkumismuotoa retkillä. Hanke toteutui hyvin, saatiin hankittua jopa kolme uutta telttaa sekä riippumattotarvikkeita. Aikataulu venyi, koska telttoja ainoana toimittava Savotta ei pysynyt aikataulussa telttojan valmistuksen kanssa. Lopulta teltat saatiin ennen syysretkeä, missä pääsimme ensimmäistä kertaa testaamaan uutta kalustoa ja kaikki halukkaat mahtuivat majoittumaan telttoihin. Uudet teltat ovat myös kevyempiä sekä helpompia sen takia myös lasten käsitellä. Toteutus Hankkeen tarkoitus oli hankkia vähintään kaksi telttaa kamiinoineen sekä maavaatteineen. Kysyimme tarjouksen teltoista, vaikka sitten selvisikin, että niitä ei edes muualta Suomesta saanut, joten tilasimme teltat Savotalta. Lisäksi hankimme Kärkkäiseltä riippumattoretkeilyvarusteita. Saimm... Näytä lisää Hankkeen tarkoitus oli hankkia vähintään kaksi telttaa kamiinoineen sekä maavaatteineen. Kysyimme tarjouksen teltoista, vaikka sitten selvisikin, että niitä ei edes muualta Suomesta saanut, joten tilasimme teltat Savotalta. Lisäksi hankimme Kärkkäiseltä riippumattoretkeilyvarusteita. Saimme hankkeen avulla ostettua kolme telttaa, neljä maavaatetta, kolme kaminaa sekä retkeilyvarusteita. Kustannukset vastasivat todella hyvin suunniteltua, sillä varasimme hankkeeseen kaiken kaikkiaan 12 000e rahaa ja lopulta käytetty raha meni noin viisi euroa yli tuon summan. Haasteita oli lähinnä siinä, että tuotteet joita halusimme olivat sen verran spesiifejä, että emme meinanneet saada niitä ostettua. Tämän takia myös hankeaika venyi huomattavasti aiottua pidemmäksi. Tähän ei oikeastaan auttanut kuin odottelu, eikä olisi voitu tehdä juurikaan enempää asian eteen. Tulokset Tavoitteet saavutettiin hankkeen avulla. Voimme tarjota kaikille partiolaisillemme yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua retkille ja leireille ja lapset ovat olleet innoissaan uusista teltoista ja niille pidettiin syysretkellä jopa nimenantotilaisuus, jossa oli ihan kummitkin teltoille. Tämä m... Näytä lisää Tavoitteet saavutettiin hankkeen avulla. Voimme tarjota kaikille partiolaisillemme yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua retkille ja leireille ja lapset ovat olleet innoissaan uusista teltoista ja niille pidettiin syysretkellä jopa nimenantotilaisuus, jossa oli ihan kummitkin teltoille. Tämä myös lisäsi lippukunnan sisällä yhteishenkeä, kun niiden ympärille teemoitettiin koko syysretki! Ohjelmassa oli tosiaan telttojen nimikilpailu, ristiäiset sekä posautettiin vielä vissypullo, jolla tehtiin kaste teltoille. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Uskon, että teltat tulevat palvelemaan seuraavat yli yli kymmenen vuotta ja niiden ansiosta voimme jatkaa lippukunnan retkiperinnettä myös jatkossa riippumatta siitä kuinka moni lippukunnassamme on osallistumassa retkille. Koska telttoihin saatiin hankerahoitusta, meidän ei tarvinu... Näytä lisää Uskon, että teltat tulevat palvelemaan seuraavat yli yli kymmenen vuotta ja niiden ansiosta voimme jatkaa lippukunnan retkiperinnettä myös jatkossa riippumatta siitä kuinka moni lippukunnassamme on osallistumassa retkille. Koska telttoihin saatiin hankerahoitusta, meidän ei tarvinut käyttää niihin kaikkia lippukunnan rahoja, joten voimme edelleen olla keräämättä lippukunnan omaa jäsenmaksua lippukunnan jäseniltä ja näin partio on jatkossakin Ylivieskassa perheille erittäin edullinen harrastus. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Rieska-Leader ry Toteutuskunta YLIVIESKA Kokonaisrahoitus 12 000,00 € Yksityinen rahoitus 3 000,00 € Julkinen rahoitus 9 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 9 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 3 870,00 € Valtio: 3 330,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 800,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 75,00 % Jaa: