Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 123842 Lisää liikettä – Multisport Arena Säkylä Säkylän kunta 11.03.2020 - 04.03.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tarkoituksena on rakentaa Multisport Arena, jonka valmistumisen myötä saadaan yli 500 koululaisen välittömään vaikutuspiiriin monipuolinen lähiliikuntapaikka. Toteutuessaan Multisport Arena tulisi täydentämään Säkylän kunnan liikuntapalveluita merkittävällä tavalla. Liikuntapaikan välittömään vaikutuspiiriin kuuluu noin 500 koululaista sekä läheisen Säkylähallin ja jäähallin päivittäiset käyttäjät. Liikuntapaikka tulisi lisäämään huomattavasti koululiikunnan mahdollisuuksia, urheiluseurojen monipuolisempia toimintaedellytyksiä sekä mahdollisesti myös Säkylän seudun lukion vetovoimaa ja viereisen jäähallin houkuttelevuutta esimerkiksi jääleirien järjestämispaikkana. Lisäksi alueen keskeinen sijoittuminen tulisi parantamaan laajasti kaikkien kuntalaisten liikuntamahdollisuuksia. Tulevaisuudessa aluetta olisi mahdollista laajentaa sijoittamalla sinne esimerkiksi erilaisia pallopelikenttiä ja muita urheilun suorituspaikkoja. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 123842 Aloituspäivämäärä 11.03.2020 Loppumispäivämäärä 04.03.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Pyhäjärviseutu ry Toteutuskunta SÄKYLÄ Tukiprosentti: 85,00 % Jaa: