Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 45688 Lola 3 – 2017 Ekin Partio ry 10.04.2017 - 28.01.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Mikkeliläinen partiolippukunta Ekin Partio täyttää 2017 sata vuotta. Joka vuosi partiotoiminnan aloittaa noin 30 alakouluikäistä. Partiolippukunnassa nuorten ja nuorten aikuisten vetämässä viikkotoiminnassa on mukana aktiivisesti noin 130 henkilöä. Taustahenkilöt mukaan luettuna, muun muassa Lola 3 alusryhmä, toimintaan osallistuu aktiivisesti lähes 170 henkilöä. Veneily ja vesillä liikkuminen - seikkailu Saimaalla on ollut partiolippukunnan kantava teema jo yli 75 vuoden ajan. Vesillä liikkumista on toteutettu vuosien kuluessa monenlaisilla aluksilla. 1990 luvun puolivälissä toteutui monta vuotta huolellisesti alusryhmässä valmisteltu projekti, jonka seurauksena suunniteltiin, rakennutettiin ja varusteltiin partiokoululaiva Lola 3. Tällä hetkellä Ekin Partio ry. laivaston muodostavat koululaiva LOLA3, purjevene Katriina (Ohlsen 29) ja Vikla -kevytpurjevene. Oleellisena tekijänä on aina ollut partiotoimintaa tukevat taustahenkilöt, eri vaiheissa saatu rahoitustuki ja ennen kaikkea uhrautuva ja määrätietoinen vapaaehtoistyö alusten hankkimisessa, rakentamisessa, kunnossapidossa ja ylläpitoon tarvittavien varojen hankinnassa. Näin on voitu taata, että partiolaisten ei ole tarvinnut osallistua alusten käyttökustannusten rahoitukseen. Ekin Partion satavuotisen historian aikana lippukunnassa on kasvanut ja aikuistunut satoja nuoria, jotka ovat toimineet ja toimivat yhteiskunnan eri tehtävissä. Yhteistä heille on partiotoiminnan kautta omaksuttu yhdessä toimimisen ja vastuullisen vesillä liikkumisen osaaminen. Joka vuosi Ekin Partion koulutusputkesta valmistuu Liikenteen turvallisuusviraston Trafin pätevyyskirjalla tunnustamia kansimiehiä ja kippareita, jotka voivat hyödyntää saavuttamaansa ammattitaitoa sekä osana Lola 3 aluksen miehistöä että muiden alusten miehistössä. Satavuotisvuonna 2017 jo 20 -vuotias Ekin Partion Lola 3 alus ja purjevene Katriina vaativat kunnostusta, laitteistojen uusimista ja merkittäviä hankintoja turvallisuusvarustukseen. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 45688 Aloituspäivämäärä 10.04.2017 Loppumispäivämäärä 28.01.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Veej'jakaja ry Toteutuskunta MIKKELI Julkisen rahoituksen osuus: 43,69 % Jaa: