Hanke Kehittämishanke - 83997 Luomu lentoon Kaakkois-Suomessa Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy 01.02.2019 - 15.03.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Luomun käyttö, viljely ja jalostus on kasvanut tasaisen varmasti viime vuosien aikana. Kaakkois-Suomi on vahvaa luomun viljelyaluetta ja alkutuotannon tuotteet löytävät tiensä perille pääkaupunkiseudulle ja vientiin asti. Luonnonmukaisen tuotannon lisäämiselle ja monipuolistamiselle, luomutuotteiden jalostusasteen nostolle sekä luomu- ja lähiruoan säännöllisen käytön lisäämiselle on kuitenkin selvä tarve. ¿Luomu lentoon Kaakkois-Suomessa¿ hanke aktivoi luomualan ja lähialojen toimijoita entistä tiiviimpään yhteistyöhön ja kokoaa kehittämisverkoston, joka osallistuu luomusuunnitelman tekemiseen ja aloittaa toimenpiteiden jalkauttamisen. Hanke selvittää luomun käytön nykytilaa ja keskeisimpiä kehittämistarpeita ja tarvittavia toimenpiteitä sekä aktivoi yrittäjiä luomun edistämiseen. Toimenpiteet tähtäävät konkreettisen etenemissuunnitelman lisäksi siihen, että luomusta tulee uutta, kilpailukykyistä liiketoimintaa. Kaakkois-Suomi on vahvaa luomuviljan tuotantoaluetta ja siihen liittyvälle osaamiselle haetaan valtakunnallista näkyvyyttä. Lisäksi varaudutaan luomuasetuksen tuomaan uuteen liiketoimintamahdollisuuteen luomusiementuotannossa. Hanke toteutetaan ajalla 1.2.2019 - 30.9.2020. Toteuttajina ovat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy ja Pro Luomu ry. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 83997 Aloituspäivämäärä 01.02.2019 Loppumispäivämäärä 15.03.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Elintarvikejalostus luomu lyhyet jakeluketjut maatalous verkostot Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta KOUVOLA Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: