Hanke Kehittämishanke - 37423 Luonnostaan hyvä Hyvinkään kaupunki 08.05.2017 - 12.04.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on vahvistaa luontomatkailuyrittäjyyttä sekä Hyvinkään asemaa luontoaktiviteeteista tunnettuna retki- ja lomakohteena, joka sijaitsee keskeisellä paikalla, erinomaisten kulkuyhteyksien varrella. Hyvinkään luonto on monipuolista ja kaupungin alueella on suuri määrä arvokkaita luontokohteita. Edellytykset niin kotimaisen kuin kansainvälisenkin luontomatkailun kehittämiselle ovat hyvät. Luontomatkailun paikallistaloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä, mutta niiden suuruus riippuu alueen luontoarvojen lisäksi tarjolla olevien palveluiden määrästä. Ratkaisevassa roolissa ovatkin yritykset ja niiden palveluiden linkittyminen omaleimaisiksi, korkealaatuisiksi paketeiksi. Hyvinkään kaupunki on vahvasti mukana tukemassa luontomatkailun kehittämistä, ja puitteet alan yritystoiminnalle parantuvat edelleen meneillään olevien reitistöhankkeiden sekä kaupungin matkailun internetsivu-uudistuksen myötä. Hankkeessa ryhmä luontomatkailuyrittäjiä vahvistaa yhteistyötään ja kehittää osaamistaan liittyen kansainvälisen tason matkailutuotepakettien luomiseen sekä digitaaliseen markkinointiin. Lisäksi tuotetaan yhteismarkkinointiin liittyvää ja sitä tukevaa materiaalia, osallistutaan alan messuille sekä omaksutaan alan hyviä käytänteitä muilta matkailualueilta. Tavoitteena on kehittää pysyvä malli yhteismarkkinoinnin ja myynnin järjestämiseksi. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 37423 Aloituspäivämäärä 08.05.2017 Loppumispäivämäärä 12.04.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.3 Mikroyritysten yhteistyö Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Yritysryhmän kehittämishanke (75 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Kansainvälisyys/kansainvälistyminen aktiviteettimatkailu markkinointi matkailu uudet palvelut verkostot viestintä yritysryhmän kehittäminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Toteutuskunta HYVINKÄÄ Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % Jaa: