Hanke - 48208 Luonto ja Liikunta Rajupusu Leader ry 09.05.2017 - 12.05.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Luonto ja Liikunta -teemahankkeen tavoitteena on alueen toimijoiden aktivoiminen oman elinympäristön viihtyvyyden parantamiseen, luonto- ja virkistyskohteiden kunnon ja viihtyisyyden parantaminen, harrastus- ja virkistysmahdollisuuksien monipuolistaminen ja kehittäminen, kylien palvelutarjonnan omaehtoisen kehittämisen kannustaminen sekä uusien toimijoiden sitouttaminen hanketoimintaan. Hankkeen toimenpiteet liittyvät teeman mukaisesti joko luontoon tai liikuntaan. Luontoon liittyviä toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi luontokohteen rakentaminen (pitkospuut, näköalatorni, luontopolku jne.), luonnossa olevan tuli- tai retkipaikan varustaminen (kota, tulipaikka, wc) tai alueen raivaaminen. Liikuntateeman alla toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi investointi liikuntavälineisiin, liikunta-alueen kunnostus (uimaranta, leikkikenttä, luistinrata) tai parantaminen. Teemahanke toteutetaan Rajupusu Leader ry:n toiminta-alueella (Joroinen, Juva, Rantasalmi ja Sulkava) ja siinä rahoitetaan yleishyödyllisiä investointeja. Hanke rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta ja se sisältää EU-rahoitusta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 48208 Aloituspäivämäärä 09.05.2017 Loppumispäivämäärä 12.05.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Alatoimenpide 7.0 Koordinointiosa 7 toimenpide Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Koordinointiosa 7 toimenpide Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Rajupusu Leader ry Toteutuskunta JUVA Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: