Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 140805 Luonto virkistää Tervossa Tervon kunta 01.10.2020 - 11.07.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tervon kirkonkylän tuntumassa sijaitseva Helle -luontopolku on aktiivisessa käytössä, mutta polku ympäristöinenn voisi kehittämisen kautta tarjota entistä paremmat mahdollisuudet lähiliikuntaan luonnossa. Hankkeen kohdistaminen kyseiselle alueelle perustuu kesäkuussa 2020 toteutettuun kuntalais- ja asiakaskyselyyn, jossa tuli runsaasti ideoita alueen kehittämiseksi. Kyseessä on Tervon kirkonkylällä sijaitseva Pohjalammin virkistysalueella kulkeva noin 2 kilometrin mittainen luontopolku, jonka esteettömyyttä halutaan nyt parantaa. Hellepolku kiertää hyvin kostean, jopa suomaisen Pohjalammin ja alueen eläimistö on hyvin runsas. Polun loistava sijainti yhteinäiskoulun läheisyydessä mahdollistaa kouluryhmille alueen hyödyntämisen eri oppiaineissa (biologia, liikunta, kotitalous). Reitistä noin ¾ on pitkospuilla tehty, mutteivät sovellu esteeettömään liikkumiseen. Tervon kunta haluaa parantaa kuntalaisten yhdenvertaisuutta ja mahdollistaa luonnosta voimaantumisen myös erityisryhmille. Näinollen on tarkoitus yhdistää luontopolkuun myös esteetön osio katettuine näköalatasanteineen. Kunta haluaa ottaa toiminnassaan huomioon luontoarvot. Hankkeen toimenpiteillä Helle -luontopolku saadaan kytkettyä entistä paremmin taajamaan, yhtenäikouluun sekä alueelle suunniteltuun lähiliikunta-alueeseen. Tämä palvelee eri ikäisiä ja erilaisen toimintakyvyn omaavia kuntalaisia ja turvaa yhdenvertaiset mahdollisuudet lähiluontoalueella liikkumiselle. Hankkeen kustannukset muodostuvat reitistön pohjatöistä, pitkospuiden rakentamisesta, istuinpmerkitsemisestä ja viitoituksistenkkien rakentamisesta/ostosta, laavun ja näköalatasanteen rakentamisesta, lintutornin käytön monipuolistamisesta sekä reitistön infotaluista. Kustannusarvio on esitetty erillisellä liitteellä. Hanke toteutetaan kevään 2021 aikana niin, että reitti on valmis 31.8.2021 mennessä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 140805 Aloituspäivämäärä 01.10.2020 Loppumispäivämäärä 11.07.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Maaseudun kehittämisyhdistys Mansikka ry Toteutuskunta TERVO Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: