Hanke Kehittämishanke - 186098 Luttunen – Akaan helmi Viialan Kulttuuriklubi ry 01.03.2022 - 17.10.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Akaan Viialan Luttusten uimaranta on yli 100 vuotta vanha. Alue eli kukoistuskauttaan 50- ja 60-luvuilla, jolloin Luttusten kesäjuhlilla saattoi olla lähes 1 500 osallistujaa. Alueen toiminta hiipui pikkuhiljaa ja 2000-luvulla se oli lähinnä koirien uimaranta ja ryyppyporukoiden kokoontumispaikka. Kesällä 2020 Viialan Kulttuuriklubi kutsui paikalliset yhdistykset kunnostamaan ja siivoamaan aluetta. Tähän työhön osallistui kymmeniä ihmisiä ja alue saatiin kesän aikana taas käyttökuntoon. Kesällä 2021 alue alkoi taas kukoistaa. Kioski työllisti seitsemän nuorta ja juhannusjuhla ja Venetsialaiset kokosivat 200 -300 henkeä. Viikonloppuisin pidettiin pienimuotoisia konsertteja ja alueelle rakennettiin neljä beach volley-kenttää. Viialan Kulttuuriklubi on päättänyt jatkaa Luttusten virkistysalueen kehittämistä ja Akaan kaupunki on halukas antamaan sille pitkän vuokrasopimuksen. Hankkeen pitkäjänteinen kehittäminen vaatii ensimmäiseksi koko Luttusten alueen yleissuunnitelman tekemistä. Investointihankkeen pääkohteista, uudesta laiturista, inva-WC:stä ja esiintymislavasta, pitää tehdä rakennusluvan mukaiset piirustukset ja rakentamistapaselostukset. Luttusten alueen pitää olla viihtyisä, esteetön ja turvallisen kaikille käyttäjille ja sen vuoksi teemme myös alueelle jätehuolto- ja esteettömän kulun suunnitelman. Haluamme tehdä Luttusista Akaan Helmen, josta kaikki kyläläiset voivat olla ylpeitä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 186098 Aloituspäivämäärä 01.03.2022 Loppumispäivämäärä 17.10.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri uudet palvelut virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Pirkan Helmi ry Toteutuskunta AKAA Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: