Julkinen hankekuvaus
Verkostoituminen lähialueita etäämmälle on ratkaisevan tärkeä tekijä innovaatiotoiminnalle maaseudulla. Menestyvät yritykset kompensoivat tiheän paikallisen verokoston puutteen rakentamalla ulkoisia verkostoja, joiden kautta ne pyrkivät integroitumaan kansallisiin innovaatiojärjestelmiin. Tällöin keskeiseksi haasteiksi nousevatkin vuorovaikutuksen mekanismit kasvukeskuksiin. Oleellista on luoda eri tasoilla verkostoja, jotka yhdistävät aidoilla intresseillä maaseudun ja kaupungin toimijoita sekä samalla vahvistavat pienempien keskusten ja yksittäisten yritysten välisiä yhteyksiä. Toisaalta yrityksiä tukevien kehitysyhtiöiden roolin on samalla myös muututtava. Aiempien päätehtävien lisäksi tulisi kehitysyhtiöiden siirtää palveluitaan yhä enemmän innovaatiotoiminnan aktivoimiseen. Tämä kuitenkin edellyttää, että kehitysyhtiöillä on käytössään käyttäjäystävällinen palvelukonsepti ja toimivat työkalut, joiden avulla eri lähteistä kertyvää tietoa ja innovaatioita voidaan nopeasti siirtää yritysten käyttöön. Samalla tulee kehittää myös toimiva alueellinen innovaatioverkosto ja yhteistyömalli kehitysyhtiön ja paikallisten yrittäjien välille. Hankkeen tavoitteena on kartoittaa ja kehittää niitä toimintamalleja ja menetelmiä, joiden avulla yritysten tukeminen innovaatiotoiminnan alueella on mahdollista toteuttaa. Tämän kehitysyhtiöiden tarjoaman palvelun tulisi olla niin helppokäyttöinen, ettei yrittäjällä olisi mitään syytä olla käyttämättä palvelua. Palvelun kehittämistyössä erityinen fokusryhmä on nuoret yrittäjät, joiden tieto- ja kielitaito sekä kyky käyttää digitaalisia viestintäkanavia ovat korkeammalla tasolla, kuin yrittäjillä keskimäärin. Nuoret yrittäjät ovat myös olennaisen tärkeä ryhmä haja-asutusalueiden tulevaisuuden liiketoiminnan kannalta ja siksi ansaitsevat erityishuomioita. Hyödyntämällä heidän näkemyksiään testataan palvelun laatua, nopeutta, hyödyllisyyttä ja käytettävyyttä. Testivaiheen jälkeen palvelu voidaan laajentaa koko yrityskenttää koskevaksi.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Hankenumero
75611
Aloituspäivämäärä
31.08.2018
Loppumispäivämäärä
12.08.2022
Onko kyseessä Leader-hanke?
ei
Toimenpide
Kehittämishanke
Alatoimenpide
7.4 Maaseudun palvelut
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Maaseudun palvelut, kehittäminen
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili