Hanke Kehittämishanke - 66992 Maaseudun nykyaika ja tulevaisuuden kansalaistoiminta Päijät-Hämeessä Päijänne-Leader ry 01.08.2018 - 13.06.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Maaseudun nykyaika ja tulevaisuuden kansalaistoiminta Päijät-Hämeessä - hankkeen tavoitteena on tunnistaa kansalaistoiminnan kehittämistarpeet paikallisesti sekä ideoida asukkaiden ja yhteisöjen aktiivisuuden ja yhdessä tekemisen alustaa. Hanke vahvistaa ja kehittää paikallisidentiteettiä ja omaehtoista kehittämistyötä. Hankkeen toimien kautta kasvatetaan sosiaalista pääomaa lisäämällä yritysten, julkishallinnon sekä kolmannen ja neljännen sektorin välistä yhteistyötä. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on myös uudistaa ja vakiinnuttaa aktiivinen ja järjestelmällinen yhteistyö alueen eri toimijoiden välillä. Hankkeen mahdollistaa kylien tarkoituksenmukaisen toiminnan kehittämisen kuntalaisten hyvinvoinnin tueksi ja asuinalueiden elinvoiman lisäämiseksi. Ylätason tavoitteet pyritään saavuttamaan neljän kehittämisen kärjen kautta, jotka on yhteistyön koordinointi, maaseutualueiden tasavertaisuus, tulevaisuuden kansalaistoiminta ja syrjässä elämisen identiteetti. Käytännön kehittämistyön toteutuksen perustana on yhteistyön toimintamalli. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 66992 Aloituspäivämäärä 01.08.2018 Loppumispäivämäärä 13.06.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kylätoiminta uudet palvelut yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Toteutuskunta ASIKKALA Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: