Hanke Kehittämishanke - 291110 Maatila yhteisenä työpaikkana – hyvät käytännöt eri ammattiryhmien työturvallisuuden ja työn sujuvuuden edistämisessä Luonnonvarakeskus - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Maatiloilla – erityisesti kotieläintiloilla – työskentelee yrittäjien ja heidän perheenjäseniensä lisäksi yrittäjien palkkaamia työntekijöitä sekä toisen työnantajan palveluksessa olevia henkilöitä, kuten lomittajia, seminologeja ja eläinlääkäreitä. Maatila on esimerkki yhteisestä työpaikasta, jossa pääasiallisen vastuun työturvallisuudesta kantaa yrittäjä, mutta kaikki ovat velvollisia huolehtimaan siitä omalta osaltaan. Työtapaturmat ja työperäiset sairaudet ovat edelleen merkittävä riski kaikille maatiloilla työtä tekeville ammattiryhmille. Maatilojen riskienhallinta ei ole kehittynyt samaan tapaan kuin monella muulla toimialalla. Maayhteisö-hankkeen päätavoitteena on edistää maatiloilla työtä tekevien eri ammattiryhmien työturvallisuutta ja työn sujuvuutta. Tähän pyritään 1) tunnistamalla työturvallisuuteen ja työn sujuvuuteen liittyviä hyviä käytäntöjä maatiloilla, joilla työskentelee maatilayrittäjiä perheenjäsenineen, palkkatyövoimaa ja tilan ulkopuolisia ammattilaisia, 2) tukemalla erityisesti maatilayrittäjiä hyvien käytäntöjen käyttöönotossa, 3) levittämällä tietoa hyvistä käytännöistä laajasti käyttäen hankkeen kohteena oleville ammattiryhmille entuudestaan tuttuja viestintäkanavia. Aikavälillä 9/2024–12/2026 toteutettavassa valtakunnallisessa maatilojen kehittämisen yhteistyöhankkeessa kerätään, tuotetaan ja levitetään käytännönläheistä tietoa hyvistä käytännöistä eri ammattiryhmien työturvallisuuden ja työn sujuvuuden edistämisessä maatiloilla. Aineistoa kerätään vakuutustilastoista, kyselyillä, haastatteluilla sekä työnkulun seurannalla. Tietoa levitetään muun muassa verkkokoulutuksien, alan yhteistyökumppaneiden, ammattilehtien ja somekanavien kautta. Hanketta johtaa Luonnonvarakeskus ja sen osatoteuttajina ovat Työtehoseura ry ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Hankkeen toteuttamisessa saadaan tukea useilta yhteistyökumppaneilta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 291110 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maatilojen kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Valtakunnallinen hanke Kohdealue SO2 Asiasanat Huoltovarmuus Turvallisuus Työturvallisuus Varautuminen, omavaraisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt 2 jäsentä Tiina Mattila Tutkija Luonnonvarakeskus LUKE Terhi Latvala Tutkija Luonnonvarakeskus LUKE Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Toteutuskunta HELSINKI Kokonaisrahoitus 364 143,94 € Julkinen rahoitus 364 143,94 € Tukiprosentti: 100,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Tiina Mattila Tutkija Terhi Latvala Tutkija Hankkeesta muualla Blogi - Maatila yhteisenä turvallisena työpaikkana Blogi - Sosiaalinen ehdollisuus muistuttaa työturvallisuuden tärkeydestä Verkkouutinen - Maatilan johtaminen ja hyvät työturvallisuuskäytännöt AgriHubi uutinen - Miten yrittäjän oma jaksaminen ja maatilan töiden hallinta liittyvät tilan taloudelliseen tulokseen? Luke hankesivu Jaa: