Hanke Kehittämishanke - 34159 Mallusjoen kyläteatteri Mallusjoen Nuorisoseura r.y. 12.10.2016 - 20.12.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen kohderyhmänä Orimattilan kaupungin Mallusjoen kylän ja Järvikunnan asukkaat, sekä alueella vierailevat matkailijat ja kultuurin ystävät. Hankkeen tarkoituksena on lisätä Mallusjoen ja Järvikunnan asukkaiden yhteisöllisyyttä ja sosiaalista pääomaa teatterin avulla. Hankkeen avulla Mallusjoen nuorisoseura toteuttaa koko kylän teatteriproduktiona maailmankuulun musiikkinäytelmän Viulunsoittaja katolla. Näytelmä toteutetaan yhdessä kylän muiden harrastusryhmien ja yhdistysten kanssa. Näytelmän toteuttamiseen osallistuvat nuorisoseuran lisäksi mm. Mallusjoen kuoro, soittokunta, pelimanniorkesteri, kansantanssijat ja show-tanssijat. Lisäksi teatteriproduktioon osallistuu myös kylän asukkaat, sekä alueella toimivat eri ammattikuntien edustajat. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 34159 Aloituspäivämäärä 12.10.2016 Loppumispäivämäärä 20.12.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri kylätoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Etpähä ry Toteutuskunta ORIMATTILA Tukiprosentti: 80,00 % Jaa: