Hanke Investointihanke - 271952 Maniska Norolan Nuorisoseura ry - 30.06.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Maniska-hankkeessa kunnostetaan Mikkelin Norolan kylässä sijaitseva perinteikäs Rahulan maamiesseurantalo. Rahulan maamiesseurantalo, tuttavallisemmin Manista, on alunperin valmistunut talkootyöllä v. 1951 muutamaa vuotta aiemmin perustetun Rahulan maa- ja kotitalousseuran käyttöön. Vuonna 2022 Rahulan maa- ja kotitalousseura lakkautti toimintansa ja kiinteistö siirtyi Norolan nuorisoseura ry:n/Rahulan kylätoimikunnan omistukseen. Pääosa hankkeen kunnostustöistä kohdistuu talon julkisivuun. Talon julkisivu maalataan, vaurioituneita rakenteita korjataan sekä parannetaan sadevesien ohjausta ja salaojitusta. Sisätiloissa taloa päivitetään 80-luvulta vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Hankkeen myötä Rahulan maamiesseurantalo koetaan jälleen houkuttelevaksi paikaksi järjestää erilaisia kokoontumisia sekä tiloissa saadaan viritettyä uutta harrastustoimintaa. Hanke alkaa 3.1.2024 ja päättyy 30.6.2025. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 271952 Loppumispäivämäärä 30.06.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Kaupungin kehysalue Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Ilmanvaihto tai muu parannus Kylä Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisrakentaminen Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Veej'jakaja ry Toteutuskunta MIKKELI Kokonaisrahoitus 40 020,00 € Yksityinen rahoitus 16 008,00 € Julkinen rahoitus 24 012,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 24 012,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 10 325,16 € Valtio: 8 884,44 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 4 802,40 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 60,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 60,00 % Jaa: