Hanke Kehittämishanke - 350341 MANU -MAHDOLLISUUKSIA NUORILLE TURUN SEUDUN MAASEUTUALUEILLA Varsin Hyvä ry - 31.08.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on kehittää konkreettisia keinoja, joilla nuoret voivat työllistyä, harjoitella ja osallistua paikalliseen toimintaan maaseutualueilla. Samalla tuetaan yhdistysten uudistumista ja nuorentumista sekä yritysten mahdollisuuksia löytää motivoituneita harjoittelijoita ja työntekijöitä. Tavoitteena on rakentaa käytännönläheisiä yhteistyömalleja, joissa nuoret pääsevät kehittämään osaamistaan ja paikalliset toimijat saavat tukea toimintaansa. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä yhdistysten, kylätoimijoiden, yrittäjien, oppilaitosten ja kuntien työllisyyspalveluitten kanssa. Nuorille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua esimerkiksi harjoittelun, kesätyön, projektityön tai vapaaehtoistoiminnan kautta myös epätavanomaisissa ympäristöissä, joissa oppiminen tapahtuu tekemällä ja yhteisön tuella. Lisäksi hankkeen aikana kartoitetaan kansainvälisiä toimintamalleja Suomen kaltaisista verrokkimaista, kuten pohjoismaista ja Baltiasta. Tavoitteena on tunnistaa hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja, joita voidaan soveltaa paikallisesti. Näiden esimerkkien avulla pyritään vahvistamaan hankkeen vaikuttavuutta ja tuomaan uusia näkökulmia siihen, miten maaseudulla voidaan rakentaa kestäviä ja houkuttelevia työelämäpolkuja nuorille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 350341 Loppumispäivämäärä 31.08.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Kaupungin kehysalue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kokeilu, innovaatio Nuoret Palvelut Pilotointi Sosiaalinen innovaatio Yrittäjyyden edistäminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lounais-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Varsin Hyvä ry Toteutuskunta KAARINA Kokonaisrahoitus 146 806,24 € Julkinen rahoitus 146 806,24 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 146 806,24 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 63 126,68 € Valtio: 54 318,31 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 29 361,25 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Hankkeesta muualla https://varsinhyva.fi/ Face/ig @varsinhyva Jaa: